Autoilla oli
ennen tapana ajaa maantiellä jonkin aikaa kovalla nopeudella kaupunkiajon
ruuhkissa ja liikennevaloissa muodostuneen karstan polttamiseksi. HKV:n
kunnontarkistuskilpailujen jälkeen totuttelin uudenvuoden tienoissa täysvauhtiseen
juoksuun Liikuntamyllyssä.
Ihmiskeho toimii
polttomoottoreihin nähden vain päinvastoin: juuri täysvauhtisessa anaerobisessa
nopeuskestävyysharjoituksessa syntyy eniten palamisjäännöksiä, joiden
poistumista pyritään nopeuttamaan loppuverryttelyllä ja palauttavalla
harjoituksella.
Varsinaista
palauttavaa harjoitusta en tehnyt. Eilen juoksin kesyn intervalliharjoituksen
2x3x150 m tavoitteellista 400 metrin lopetusvauhtia kolmen minuutin
kävelypalautuksin, sarjojen välissä lepoa seitsemän minuuttia, kummankin sarjan
viimeisimmän vedon oltua vauhdikkaamman, noin 85 prosentin nopeudella Eltsun
tunnelin suoran parhaimmasta harjoitusajastani. Harjoitus oli sellainen, joita
teen yleensä syys-
ja lokakuussa ulkona, paitsi juostu metrimäärä oli vähäisempi.
Välijakson peruskuntokausi
päättyy siten tähän. Kuntosaliharjoituksia ei tänä aikana tullut yhtäkään johtuen
matkapäivien runsaudesta ja nuhapäivistä. Tästä lähtien mielessä ovat ikiurheilijoiden Tampereen
SM-hallit