Karstanpolttoa

Autoilla oli ennen tapana ajaa maantiellä jonkin aikaa kovalla nopeudella kaupunkiajon ruuhkissa ja liikennevaloissa muodostuneen karstan polttamiseksi. HKV:n kunnontarkistuskilpailujen jälkeen totuttelin uudenvuoden tienoissa täysvauhtiseen juoksuun Liikuntamyllyssä.

Ihmiskeho toimii polttomoottoreihin nähden vain päinvastoin: juuri täysvauhtisessa anaerobisessa nopeuskestävyysharjoituksessa syntyy eniten palamisjäännöksiä, joiden poistumista pyritään nopeuttamaan loppuverryttelyllä ja palauttavalla harjoituksella.

Varsinaista palauttavaa harjoitusta en tehnyt. Eilen juoksin kesyn intervalliharjoituksen 2x3x150 m tavoitteellista 400 metrin lopetusvauhtia kolmen minuutin kävelypalautuksin, sarjojen välissä lepoa seitsemän minuuttia, kummankin sarjan viimeisimmän vedon oltua vauhdikkaamman, noin 85 prosentin nopeudella Eltsun tunnelin suoran parhaimmasta harjoitusajastani. Harjoitus oli sellainen, joita teen yleensä syys- ja lokakuussa ulkona, paitsi juostu metrimäärä oli vähäisempi.

Välijakson peruskuntokausi päättyy siten tähän. Kuntosaliharjoituksia ei tänä aikana tullut yhtäkään johtuen matkapäivien runsaudesta ja nuhapäivistä. Tästä lähtien mielessä ovat ikiurheilijoiden Tampereen SM-hallit

Takareisien vahvistaminen: venyttely

Takareisien vahvistaminen näyttää olevan suosituin tältä palstalta ladatuista kirjoituksistani. Venyttelykokemukseni ovat kuitenkin jääneet kirjoittamatta.

Aloittaessani ikiurheilun kuusi vuotta sitten tein 1960-luvun tyyliin paljon venyttelyjä ennen harjoituksia ja kilpailuja. Venyttelystä huolimatta takareisiongelmat (hamstring) vaivasivat parin ensimmäisen vuoden ajan.

Luin paljon silloin myös venyttelystä ja niiden perussanomahan olikin, että takareisiongelmat voivat osaksi johtua venyttelyjen laadusta ja ajoituksesta. Erityisesti pitkät staattiset venytykset olivat takareisiongelmien syy, esimerkiksi Steve Robbinsin kirjoituksen lopussa, koska pitkä lihas on heikko. Siksi alkulämmittelyn yhteydessä ovat sopivimpia dynaamiset venyttelyt kuten jalkojen heiluttelut eteen ja taakse, joissa lihasta venytetään korkeintaan vain kaksi sekuntia kerrallaan.

Heti harjoittelun jälkeen taas parhaiten palautumista edistävät venyttelyt ovat staattisia, mutta korkeintaan 10 sekuntia kestäviä. Joustavuutta edistävät pitkät staattiset 20 sekunnin tai pidemmät venytykset kannattaa mieluummin ajoittaa omaksi harjoitukseksi viikon aikana, mutta ei kuitenkaan lähelle ennen rajuja täysvauhtisia harjoituksia.

Pitkä lihas on myös laiskistunut; se ei supistu ärhäkkäästi, jota pikajuoksu vaatii. Siksi pitkäkestoiset venytykset eivät saisi olla osa alkulämmittelyä vaan harjoitusten jälkeen osana palauttavaa harjoitusta.

En ole säilyttänyt kaikkia lähdeviitteitä, mutta täydennän tätä kirjoitusta, kunhan törmään niihin uudestaan; esimerkiksi tämä sivu

Sprintterien krooniset takareisiongelmat

Harjoitusrasituksen mittaamisesta

Kirjoitin asiasta 25.2.2014 ja 4.3.2014 ja 16.3.2014, joissa käytin subjektiivista, helposti laskettavaa TRIMP-lukua vertailemaan eri harjoituskertojen ja –viikkojen rasituksia. TRIMP-luku on todelliset harjoitusminuutit painotettuna harjoituksen rasittavuudella eri sykealueilla, harjoituksen subjektiiviset rasittavuusminuutit.

Törmäsin mainion pponline –sivuston artikkeliin asiasta. Sen lisäsanoma on, että harjoitusrasituksen noustessa painokertoimien tulee kasvaa eksponentiaalisesti eli nopeammin kuin käyttämäni lineaarinen painotus: 1, 2, 3, 4 ja 5.

Artikkelin sykealuejako poikkeaa sykemittarini sallimasta: alin luokka vastaa palauttavan harjoituksen sykealuetta, korkein täysvauhtisen 200 – 400 metrin vedon sykealuetta. Sen rasittavuus on viitatun tutkimuksen mittausten mukaan seitsenkertainen palauttavaan harjoitukseen nähden.

Toiseksi rasittavin sykeluokka, 90 – 94 prosenttia maksimisykkeestä MHR:stä, jossa veren laktaatin kasautuminen käynnistyy (OBLA = Onset of Blood Lactate Accumulation), on rasittavuudeltaan viisinkertainen palauttavaan harjoitukseen nähden. Tälle sykealueelle päätyvät tyypillisesti 400 metrin aloitusvauhtia vastaavat 200 - 300 metrin vetoni, jollaisia harjoituksia on tänä syksynä kalenterissa vain yksi mäkiharjoitus.

Mitä opiksi?

Täsmällisempien TRIMP-painotusten asemasta on helpointa kirjata vain sykemittarin antamat minuutit ja sekunnit yli 90 prosentin alueella MHR:stä. Ne voi sitten laskea yhteen viikoittain ja verrata, ovatko helpoiksi tarkoitetut viikot olleet todellisuudessa keveämmän anaerobisen harjoittelun viikkoja kuin raskaan harjoittelun viikot.

Tätäkään minuuttimäärää ei voi soveltaa mekaanisesti. Esimerkiksi viikko sitten perjantaina juoksin Eltsun tunnelissa lentävän 100 metriä ja 12 minuutin palautuksen jälkeen 150 metriä, molemmat täysillä. Syke nousi 90,5 prosenttiin MHR:stä eli näennäisesti kevyt maitohappoharjoitus.

Käytännössä tilanne oli aivan päinvastainen: pulssi ei noussut vedoissa eikä laskenut nopeasti vetojen välillä, koska olin tullut torstaita vasten yöllä Kanarialta. En ollut palautunut lennosta kahden yön jälkeenkään. Tämä oli jälleen yksi hölmö harjoitus.

Penikkatauti ja juoksuasento

Penikkatauti ja sen aiheuttajat olivat usein aiheinani viime keväänä ja kesänä. Muistelin alkusyksystä, että enhän kokenut säärikipua kilpailuissa; vain ennen kilpailuja avausvedoissa, näin myös Lyonissa.

Noin kuukausi sitten kävelin Vantaanjoen varrella, mutta juoksin myös hölkkävetoja yhteensä noin kilometrin verran. Sääret olivat illalla kipeät. Kolme päivää aikaisemmin olin tehnyt Ogelin kentällä harjoituksen, joka vastasi lämmittelyä ennen 100 metrin kilpailua päätyen lentävään 30 metriin ja yhteen täysvauhtiseen pystylähtöön: ei säärikipua illalla eikä seuraavana päivänä.

Siis kilpailuvauhtisessa juoksussa en huomaa säärikipua jälkeenpäinkään, mutta rennoissa 75 - 85 prosenttisissa lämmittelyvedoissa säärikipua on jo ennen jarrutustakin. 

Kilpailuvauhdissa askel on korkeampi ja ilmeisesti lyhempi, jolloin päkiä tulee maahan lähempänä painopistettä.

Lämmittelyvedoissa ja treenivedoissa tossuilla lienee matala, ylipitkä askel, jolloin joka askeleella tulee jarrutusta: tärskähdys on kovempi. Lämmittelyalueena on kilpailuissa usein tekonurmi, jossa jalkapallokentän keskikohta on reunoja ylempänä. Siksi lämmittelyvedot tehdään aina joko ala- tai ylämäkeen.

Hölkkävedoissa Vantaan joen varrella juoksen aluksi kohti Vanhankaupungin koskea myötämäkeä, joka edelleen pidentää askelta, ja kun päkiällä tullaan alas, tärskähdys on kovempi kuin tasaisella. Siksi peruskunnon kohotusjuoksuiksi tarkoitetut harjoituspäivät olivat jo viime vuoden syksyllä ongelmallisimmat, mutta erityisesti viime keväänä. 

Tänä syksynä olenkin voittopuolisesti kävellyt Vantaan rannassa ja juossut 90 prosenttiset vedot Itsenäisyyden puiston loivassa ylämäessä, jonka kivituhkapolut ovat yleensä aina kimmoisia. 

9/10 –vauhdissa juoksuasento on jo lähes sama kuin kilpailuissa, ja siksi säärikipu ei ilmaannu. Penikkataudin loitolla pitämisessäkin pätee: juoksuasento, juoksuasento, juoksuasento

JK. Alex Hutchinson kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin juoksuasennosta pitkän matkan juoksussa.

Totuus kunnosta paljastuu kilpailuissa

Valmentajien slangin ymmärtäminen tuottaa joskus yllätyksiä. Eräs hauskimmista on väite, että ”Michael Johnson juoksi 200 metrin vetoja 42 - 43 sekunnin vauhtia”. Siihen pitää tietysti lisätä jatkoksi ”400:lla metrillä”, jota  hänen valmentajansa Clyde Hart ei sanonut haastattelutilanteessa. Michael Johnsonin vedot olivat todellisuudessa siten nopeampia kuin hänen aloitusvauhtinsa 400:llä metrillä.

Viime perjantaina juoksin kangasmaastossa ikiurheilijavauhtia juuri 42 – 43 sekunnin vetoja viidesti palautusten oltua 4 – 7 minuuttia, mutta matkan jäätyä vedoissa alle 200 metrin. Kirjasin kalenteriin hienosti, että harjoitin laktaattikapasiteettia eli että ylikuormitin laktaattienergiajärjestelmää.

Lokakuussa tuli juostua 10 kertaa ja lisäksi neljä kuntosalikäyntiä. Juoksuharjoituksista puolet tein loivassa ylämäessä noin 9/10 -vauhdein, anaerobista pohjustusta siis, lisäksi kolme aerobista harjoitusta ja kahdesti alaktinen kiihdytysharjoitus.

Tämän syksyn juoksuharjoituskerrat, -metrit ja -minuutit ovat jääneet vähäisemmiksi kuin aikaisempina syksyinä, koska kevään EM-hallit Puolassa ja elokuun MM-kisat Lyonissa verottivat juoksuhaluja. 

Totuus kunnosta paljastuu kilpailuissa, totuus viinistä korkkaamalla pullon.

(korjattu 3.11.15 klo 5.50: aikaisemmin tekstissä oli maitohappokapasiteetti, mutta maitohappoahan tuottavat lehmät; juoksija käyttää hyväkseen laktaattia)

Lisäys 29.11.15 klo 845: HKV:n kunnontarkistuskilpailuissa tulokseni: 60 m 9,09 ja 200 m 30,25

Kuvia Lyonin M70 4x100 metriltä

Kirjoitusta on lyhennetty/muutettu 22.11.2015:

En löytänyt netistä videoita M70 -sarjan 4x100 metriltä. Mutta kisojen virallisen kuvaajan Rémi Derycken 4x100 metrin kuva-albumista saa kohtuullisen käsityksen. Hän valitettavasti sulkee albumien saatavuuden 22.11.2015 jälkeen.

Aimo Mikkola lähtijänä aloitti parhaiten: johdimme kentttäkuuluttajan mukaan ensimmäisessä vaihdossa. Viimeinen vaihto näkyy selvästi seuraavasta kuvasta (klikkaamalla kuvaa kerran se suurenee):
Kolmosradan Iso-Britannia tulee selvässä johdossa muiden edellä, ja kakkosradan Saksa mämmää vaihdon. Ranska radalla viisi tulee vaihtoon metrejä ennen meitä (rata 6), mutta me vaihdamme vaihtoalueen alussa, Markku Juopperi ojentaa kapulaa minulle, kokosinisissä juokseva Ranskan ankkuri edessäni ja Ranskan tuojalla punaiset housut ja valkoinen paita.

Ranska vaihtaa alueen lopussa. Saan heidän ankkurinsa kiinni, kun matkaa on jäljellä noin 80 m; maaliintulo ohessa blogin ylälaidassa; Ranskan ankkuri peittyy taakseni.

(Antero Markunsalon kuva)

Tarvitaanko yleisurheilussa valmentajia?

Athletics Weekly on paperimuodossa hyvin sen kolmen ja puolen punnan arvoinen, jonka se maksaa Englannissa irtonumerona. Käyn sen nettisivuilla pari kertaa kuukaudessa. Luin eilen Kansanyhteisökisojen 1966 maratonin kultamitalistin Jim Adlerin kirjoituksen brittien pitkänmatkan juoksijoista 1960-luvulla, Dave Bedford ja Ron Hill kuuluisimmat, ja heidän saavutuksistaan: kaikki kävivät töissä, Adler itse muurari ja rappari, ja olivat myös perheenisiä; vain Ian Stewartilla oli valmentaja, muiden valmentaessa itse itseään.

Adler, kahdesti 30 km:n maailmanennätyksen haltija, korostaa perusasioiden tärkeyttä: paljon maileja harjoittelussa; kilpailujen tuomaa henkistä kovuutta, mukana monet maastojuoksut, ettei aloita liian kovaa; vaatii valtaisaa keskittymistä juosta 75 kierrosta 73 sekuntiin/kierros; kilpailu alimatkoilla hyödyksi, jne. Adlerin neuvo nykybriteille on: perusasiat kuntoon ja useita kilpailuja 10000 metrillä; vasta näyttöjen antamisen jälkeen on aika vaatia ulkomaisia ja korkean paikan leirejä.

Adlerin kirjoitusta lukiessa tuli ajatus, että hänen keinoillaan ilman kestävyysjuoksuvalmennusta Suomeen pitäisi ilmestyä joka vuosi aina uusi 2.15 - 2.16 maratoonari, joka kykenee kilpailemaan kansainvälisellä tasolla 10 - 15 vuotta, menettäen koko uransa aikana vammojen paranteluun vain kolme kuukautta!

(Lisäys 6.12.15: Bruce Tulloh on myös kirjoittanut juoksemisen hauskuudesta)

Klikkasin eilen Ilta-Sanomista myös uutisen Ella Räsäsestä: uskomatonta luettavaa loppuun palamisesta – vai polttamisesta - loistavan hallikauden 2013 jälkeen.

Pari tuntia myöhemmin käväisin speedendurance.com –sivustolla, jossa oli linkki 1970-luvun valmentajakuuluisuuden Bill Bowermanin 400 metrin harjoitusmenetelmiä koskevaan Jimson Leen artikkeliin. Bowerman tiivistää maailmanluokan juoksijoita tuottaneet harjoittelumallit kolmeen tekijään:

-          - Harjoitusohjelma on joustava, mutta sitä noudatetaan

-         -  Menestys on suorassa suhteessa lahjakkuuteen

-          - Jos harjoittelu ei ole nautittavaa, mitään pysyvää menestystä ei ole saavutettavissa

Jimson Lee analysoi, että

-           Bowerman toteaa vain itsestään selvyyksiä, muttei esitä mitään syvällistä

-           Useimmat urheilijat parantavat tuloksiaan, olipa harjoitusohjelma mikä tahansa, kunhan harjoittelun kuormitus on realistinen ja lepo riittävää

-         Valmentajan todellinen tehtävä on olla sotkematta valmennettavansa asioita.

Harjoitteluvuoden jaksotus

Peruskunto-, harjoittelu- ja kilpailukausi ovat käsitteinä tuttuja. Puhutaan myös ylimeno-, valmistavasta ja kilpailukaudesta. Tyypillisesti peruskuntokaudella nostellaan painoja, juostaan hitaammalla vauhdilla kuin kilpailuissa ja kilpailumatkaa pidempiä matkoja sekä tehdään kiertoharjoittelun, kuntopiirin, omaista koko kehon voimanhankintaa, joka kehittää myös verenkiertojärjestelmää.

Peruskuntokausi kesti perinteisesti syyskuusta maaliskuuhun ja harjoittelun ymmärrettiin olevan voimakkaasti aerobispainotteista. Nykykäsitys on muuttunut pikajuoksijoiden ja varsinkin ikiurheilijoiden osalta:

mitä hyödyttää juosta tietoisesti hitaammalla vauhdilla pidempiä matkoja eli parantaa kehon hitaiden lihassolujen toimintakykyä ja sammuttaa nopeita lihassoluja, jos tavoitteena on nopeuden kehittäminen?

Ikiurheilijoilla vielä nopeus vähenee iän mukana, koska luonnostaan lihaksisto kuihtuu sekä jänteet ja nivelet jäykistyvät. Siksi he eivät voi pitää parhaassa iässä olevien avoinsarjalaisten tavoin mitään ylimenokautta, jolloin levätään, lomaillaan ja parannetaan vammoja.

Pikajuoksijat juoksevat nykyisin peruskuntokaudellakin vain 10 – 15 prosenttia hitaammin vauhdein kuin kilpailukaudella, harjoittelun painotuksen ollessa aluksi koko kehon voimanhankinnassa ja sen jälkeen lajityypillisissä perusasioissa ja nopeusvoiman kehittämisessä.

Hallikausi mahdollistaa katkaista pitkän peruskuntokauden ja tavoitella toista kuntohuippua. Helsingissä ikiurheilijoiden on helppo rakentaa kaksi hallikautta, marras-joulukuun vaihteen HKV:n ja Tarton kilpailuista minihallikausi sekä talvella SM-hallit Tampereella ja EM-hallit Italian Anconassa.

Näin oikeastaan vuoden aikana tulee olemaan kolme kilpailukautta, niitä edeltävät kolme lajiharjoittelukautta ja kolme peruskuntokautta.

Milloin eri jaksot vaihtuvat selviää ainakin kohdallani vasta jälkikäteen; luonnollisesti karkea etukäteissuunnitelma on aina johdettavissa seuraavista kilpailuista. Selkeimmät jaksottajat ovat sää ja oma lihaskunto.

Syyskuu oli tänä vuonna osaltani poikkeuksellinen: ei yhtään kunnon syystreeniä, jossa olisi ollut tunti puolitoista vetoja aerobisen ja anaerobisen rajamailla ja juostu matka 1200 – 1800 metriä. Viime vuonna neliviikkoinen ”peruskuntokauteni” näyttää päättyneen jo syyspäiväntasaukseen, johon mennessä olin juossut viidesti tällaisen harjoituksen, palauttavan alueen aerobisia vetoja kolmena päivänä ja kerran viikossa noin 95 prosentin vauhtista pikajuoksua.  

Syyskuussa 2015 tuli kalenteriin kuitenkin 13 harjoittelumerkintää, joista neljä koko kehon voimanhankintaa.Yleisin harjoitustyyppi oli kävely ja palauttavan luonteiset lyhyet vedot, pyrähtäen 2-4 valaisintolpanväliä 70 prosenttiseen juoksuvauhtiin; kävelyn aikana ehkä kolme neljä toistoa polvennostokävelyä noin puolen minuutin ajan. 

Siis mitä tuli treenattua? Jokaisella harjoituksellahan pitäisi olla selkeä fysiologinen vaikutus, jota tavoitellaan. Kun pyrähdysten välillä palautuminen oli täydellistä, en harjoitellut muuta kestävyyttä kuin polvennostokävelyssä lihaskestävyyttä. Pyrähdyksissä liikkeellelähtö verottaa fosfaattien ATP ja kreatiini muodossa olevaa lähtöenergiaa ennen kuin aerobinen energiajärjestelmä alkaa toimia. Siis harjoittelin aerobisen energiajärjestelmän käynnistymistä

Peruskuntokauteni jatkuu: harjoittelen kyetäkseni harjoittelemaan (train-to-train). Sen jälkeen on ehkä pariviikkoinen jakso, jolloin totuttelen sisäratoihin, mutta sään salliessa juoksen ulkona.  

Lokakuun pitäisi määrällisesti olla kovin harjoittelukuukausi. Täysvauhtiseen pikajuoksuun on päästävä marraskuun alussa, jolloin harjoittelumäärien on vähennyttävä. Ennen marras-joulukuun vaihteen minihallikautta on vielä puolitoistaviikkoinen herkistelyjakso.

Mikä on harjoitus?

Silloin tällöin pohdin, tulinko harjoitelleeksi siten, että merkitsisin sen kalenteriin harjoitukseksi. Esimerkiksi kaupunkilomilla tulee kävelleeksi valtaisasti, mutta en pidä niitä harjoituksina; Lyonissakin tuli käveltyä kovassa kuumuudessa välipäivinä. Sama koskee ruskan etenemisen ja keväällä satakielen saapumisen seurantakävelyjä.

Alkuviikon äkäisen nuhan (ei kuumetta) jälkeen kävelin eilen tunnin iltapäivän auringossa mutta en hikeen; enkä vetänyt leukaa vaan vain riipuin rekkitangossa ja tasapainoilin parrun päällä; enkä raapustanut kalenteriin mitään.

Harjoitusmerkinnän teko vaatii osaltani sitä, että jos olen kävellyt, niin päälle pitää jumpata jonkin verran: tehdä vatsa- ja selkälihasten vahvistusliikkeitä, punnerruksia, askelkyykkyjä eteen, taakse ja sivuille, ja lihasten ravisteluja sekä päälle kohtuullinen venyttely. Sama lisävaatimus koskee lumenluontipäivien lukemista harjoituspäiviksi.

Syysnuha on aina harmillinen, koska se vie voimat useaksi päiväksi, ja sen jälkeen ei uskalla tehdä mitään erityistä, jota ei ole tehnyt viimeisen kuukauden aikana. Näin lämpimässä syyssäässä voisi esimerkiksi pitää heittopäivän, joka toisi vaihtelua totuttuihin syysrutiineihin.