JKU hoiti jälleen ikiurheilijoiden SM-hallikisat tehokkaasti ja tyylikkäästi. Huhujen mukaan Hipposhalli rakennetaan uusiksi. Toivottavasti pohjaratkaisu uusitaan vastaamaan maailmalla nähtyjä areenoita, joissa kurvat ovat loivemmat mutta suorat lyhyemmät
Tällä kertaa pystyin juoksemaan kaikki matkat. Aivan tuorean tuntuisin jaloin en kyennyt juoksemaan edes aloitusmatkaa 60 metriä: aika 9,42, jossa hidastumista 0,52 sekuntia neljä vuotta sitten EM-halleissa juostuun eli 5,8 prosenttia. Matkan voittaja Heikki Pesonen, Kuopion Reipas, juoksi kansainvälisen tason ajan 8,73
400 metrillä lantio tuntui yllättävän kankealta. Lähdin mielestäni 34 sekunnin väliaikaa 200 metrillä tavoittelevaa vauhtia, mutta kierrokseen kului yli 36 sekuntia: loppuaika 1.15,42 eli 7 sekuntia heikommin kuin neljä vuotta sitten Torunissa tai SM-halleissa Jyväskylässä (eli 10,5 prosenttia hitaammin)
Talven harjoitteluni on lähinnä palvellut 200 metriä: tulos 31,36 on 1,89 sekuntia eli 6,4 prosenttia hitaampi kuin Torunin alkuerässä neljä vuotta sitten
Aioin hiihtää SM-hallien jälkeen pari kertaa viikossa siihen asti kuin kelejä riittää, mutta Etelä-Suomen lumet ovat katoamassa. Tämänpäiväiset pitkän ajan sääennusteetkin lupaavat lähinnä lämpimiä. Joten enköhän aja jo huomenna Liikuntamyllyyn verryttelemään, retkuttelemaan ja tekemään palauttavana harjoitteluna sitä mitä lystää
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleisurheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleisurheilu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 25. helmikuuta 2019
SM-kisat 2019 Hipposhallissa
Tunnisteet:
200 m M70,
400 m M70,
Aikuisurheilu,
hiihto,
Hipposhalli,
ikiurheilu,
JKU,
palauttava harjoitus,
yleisurheilu
tiistai 21. elokuuta 2018
Yleisurheilun juhlaa
Helsingin
Kisa-Veikot järjesti mallikkaasti aikuisten ikäryhmäurheilun SM-kilpailut Eläintarhan
urheilukentällä viime viikonloppuna; tulokset
Osanottajia yleisurheilun juhlassa oli yli 1000. Ikäryhmässäni 70 - 74
vuotiaissa oli runsaasti osanottajia ja taso kova. Tuloksillani ei yltänyt
mitalikamppailuihin: 100 m 15,14; 200 m 31,20 ja 400 m 72,72
Kesän helteet
helpottivat harjoittelua, mutta silti minulla oli vaikeuksia rataharjoituksissa
kilpailuvauhtisten vetojen kanssa lähes koko kesän. Lihaksisto tahtoi tehdä tenän 200 metrin
vedoissa jo 130 metrin kohdalla, paitsi jos sain juosta myötätuulessa sekä
kaarteen että suoran. Samoin 400 metriä palvelevissa vedoissa tuli äkkipysähdys
noin 280 - 300 metrin kohdalla aivan kuin ensimmäisissä harjoituksissa
ikiurheilijana kevätkesällä 2010; kivituhkapolkujen vauhdissa en kokenut samaa ongelmaa
Olisiko radalla pitänyt siten juosta enemmän vai juosta sisukkaammin
sorapoluilla? Harjoituskertoja en olisi kyennyt lisäämään, mutta ehkä
juoksemaan yhden lisävedon harjoituskertaa kohden
Tunnisteet:
HKV,
ikiurheilu,
pikajuoksu,
veteraaniurheilu,
yleisurheilu
tiistai 24. lokakuuta 2017
Lopetetaanko SAUL?
Peitenimellä
SAUL toimiva ikiurheilijaliitto pitää syyskokouksensa Jyväskylässä
25.11.2017; ks. kokouskutsu.
Jyväskylän
Kenttä-Urheilijat esittävät kokoukselle SAUL:n purkamista!
Yleisurheilu.fi uutisoi
aikaisemmin syksyllä Urheiluliiton hallituksen kokouksesta: ”puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi kertasi
katsauksessaan masters-valiokunnassa käytyä keskustelua Suomen
Aikuisurheiluliiton (SAUL) mahdollisesta yhdistymistä [sic!] Urheiluliittoon.
Harmaakorven mukaan asia on esillä SAULin vuosikokouksessa 21. marraskuuta”
Kokouskutsussa ”SAUL:n ja SUL:n välistä yhteistyötä ja mahdollista
toimintojen yhdistämistä koskevat asiat” käsitellään 25.11.2017 SAUL:n
purkamisesityksestä päättämisen jälkeen
Urheiluliiton
masters-valiokunnan tehtävä on käynnistää masters-toiminta. Valiokunnan
jäseniä ovat JKU:sta sen puheenjohtaja professori Antti Mero ja Kirsti
Siekkinen
Ilmeisesti
Masters-valiokunta ja SAUL eivät ole päätyneet JKU:n kannalta järkevään ratkaisuun
tai sitten mitään selkeätä ehdotusta ei ole olemassakaan, koska sitä ei yksilöidä
SAUL:n kokouskutsussa
Lohjan SM-kisojen
yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa
ilmeni, että Urheiluliiton masters-valiokunta on yksipuolisesti sen asettama,
johon SAUL:lta ei ole virallisesti pyydetty edustajia; ikiurheilijoiden
kansainvälinen kilpailutoiminta on IAAF:n alaista; siksi Suomessa IAAF:n
virallinen edustaja Suomen Urheiluliitto lähettää postin eteenpäin SAULiin, jos
Mäkelä ja Kemppainen päättävät
Asiat näyttävät
olevan SAULissa täysin sekaisin, mistä todisteena on toimminnanjohtajan
toimen hakuilmoitus, jossa hakemukset osoitetaan entiselle toiminnanjohtajalle,
joka antaa myös lisätietoja. Normaalitapauksessa yhteyshenkilö on joko liiton
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
Tunnisteet:
Aikuisurheilu,
Antti Mero,
ikiurheilu,
JKU,
masters-toiminta,
SAUL,
Suomen Urheiluliitto,
Vesa Harmaakorpi,
yleisurheilu
maanantai 22. helmikuuta 2016
Tuloskunnon kohentamisen viisaudesta
Tutkin jälleen
kalenterimerkintöjäni, miksi tuloskunto
pysyi paikallaan viimeiset kolme kuukautta.
Eiköhän pääsyy
ole se, että HKV:n marraskuun kunnontarkistuskilpailujen jälkeen meni yli kuukausi ennen kuin totuttelin
täysvauhtiseen pikajuoksuun. Jo ennen marraskuun kilpailuja olin jättänyt
50 – 100 metrin täysvauhtiset vedot tekemättä, mutta juossut kylläkin 120 – 150
metrin vetoja kiihdytys- ja lähtöharjoitusten lisäksi. Eli silloinkin yritin
oikotietä kuntoon. Myös tammikuun loppupuolen osittainen harjoittelemattomuus
tuntui samanlaisena lihaskireytenä kuin juostessani ensimmäisen 100 metriä
ikiurheilijoiden kilpailuissa syyskuussa 2010.
Alttiutta
lihaskireyteen olen yrittänyt pitää kurissa juoksemalla täysvauhtisissa vedoissa
vähän toistoja. Juoksentelu aerobisen ja anaerobisen rajamailla puolestaan ei
luo varsinaista kilpailukuntoa vaan ainoastaan pohjustaa täysvauhtisiin
harjoituksiin.
Kun ennen Anconan EM-halleja tuskin keksin mitään
uutta kehittävää, ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee pidentää ja koventaa kovien
harjoituspäivien harjoituksia. Vastapainoksi muu juoksentelu on pelkästään palauttavaa,
voimaharjoittelua ja loikkimista unohtamatta.
Siis, kuluva
viikko menee SM-halleista palautumisessa ja yleiskunnon kohentamisessa, minkä
jälkeen kova ja helppo viikko vuorottelevat EM-hallien alkuun asti.
Lisäys 24.2.16: Eilen oli Paloheinän 5 km:n ladulla loistava jääkeli ja melkein aurinkoista. Jalat ovat tänään hämmästyttävän hyvät, ei oikeastaan lihaskipua, kuten yleensä ensimmäisen hiihdon jälkeen etureisissä ja lähentäjissä, koska voitelu onnistui lähes täydellisesti: ei lipsumista ja luistokin testimäessä erinomainen vaikka liisteri jäätyi.
Hiihto on intervalliharjoittelua aerobisen sykealueeen ylärajoilla
Lisäys 6.4.16: Useamman kuin yhden vedon harjoitukset jäivät tekemättä. Perjantaina 18.3 piti tehdä 200 metrin harjoitus, mutta kropassa tuntui että jotakin on pielessä. Seuraavan päivän iltana alkoi antibioottikuuri, johon liittyy akilles- ja muiden jänteiden repeämäriski.
Olin saanut samaa antibioottia 2012 ja kokenut akillesjänneongelmat kuurin jälkeen. Siksi en tehnyt 18.3 jälkeen lähtö-, kiihdytys-, sähäkkyys- enkä plyometrisia harjoituksia. Täysvauhtisia vetoja oli yksi per harjoitus. Aivan parhaimmassa terässä en ollut Anconassa: tulokset 200 m ja 400 m
Lisäys 24.2.16: Eilen oli Paloheinän 5 km:n ladulla loistava jääkeli ja melkein aurinkoista. Jalat ovat tänään hämmästyttävän hyvät, ei oikeastaan lihaskipua, kuten yleensä ensimmäisen hiihdon jälkeen etureisissä ja lähentäjissä, koska voitelu onnistui lähes täydellisesti: ei lipsumista ja luistokin testimäessä erinomainen vaikka liisteri jäätyi.
Hiihto on intervalliharjoittelua aerobisen sykealueeen ylärajoilla
Lisäys 6.4.16: Useamman kuin yhden vedon harjoitukset jäivät tekemättä. Perjantaina 18.3 piti tehdä 200 metrin harjoitus, mutta kropassa tuntui että jotakin on pielessä. Seuraavan päivän iltana alkoi antibioottikuuri, johon liittyy akilles- ja muiden jänteiden repeämäriski.
Olin saanut samaa antibioottia 2012 ja kokenut akillesjänneongelmat kuurin jälkeen. Siksi en tehnyt 18.3 jälkeen lähtö-, kiihdytys-, sähäkkyys- enkä plyometrisia harjoituksia. Täysvauhtisia vetoja oli yksi per harjoitus. Aivan parhaimmassa terässä en ollut Anconassa: tulokset 200 m ja 400 m
Tunnisteet:
EMACI2016,
ikiurheilijoiden EM-hallit,
ikiurheilu,
lihaskireys,
pikajuoksu,
tuloskunto,
yleisurheilu
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Ikiurheilijoiden SM-hallit Tampereella
Uskomattomalla
juoheudella Kunto-Pirkat kykeni järjestämään massiiviset
sarjakilpailut. Aikuisten SM-hallikisojen ohjelman lisäksi ikiurheilijoiden
yleisurheilussa on painonheitto ja ratakävelyt, mutta sarjoja ei ole vain yksi
yleinen, vaan viisivuotisryhmittäin 30 - 34 vuotiaista yli 90 vuotiaisiin.
Kykenin
ensimmäistä kertaa osallistumaan SM-halleissa 60 metrin juoksuun vasta tänä talvena
vaikka ensimmäistä kertaa harjoittelin jo talvea 2010 varten, mutta vammat ja
sairaudet ovat olleet esteenä aikaisemmin. Yllättävän vaikealta lauantaipäivä kahden
60 metrin startin, aika 9.10 alkuerässä, tuntui lihaksistossa ja lantiossa, kun
valmistauduin 400 metrille (1.09,36).
Tänään tuntui helpommalta
ennen 200 metriä (30,21), mutta harjoitusten perusteella tiesin olevani vain 120
metrin kunnossa. Ehkä vauhtia riitti hieman pidemmälle, mutta loppu 20 metriä sujui
madellen kuin yleensä 400 metrillä.
Lauantaina tulin 400
metrillä loppusuoralle hieman liian hyvävoimaisena ja siksi loppusuora oli yllättävän
helppo; normaali 400 metrin loppusuoran polte alkoi tuntua jaloissa vasta aivan
lopussa; loppuaika oli noin sekuntia nopeampi kuin laskeskelin harjoitusaikojen
perusteella.
200 metrin aikani
oli nyt käytännössä sama kuin HKV:n
marrashalleissa, samoin 60 metrin aika. Tuloskunto ei siis ole kohentunut
kolmessa kuukaudessa.
Jotain kehittävää tarttis
varmaan tehrä ennen EM-halleja, jotka alkavat viiden viikon kuluttua.
SM-hallit
2016:tulokset Tilastopajassa
200 metrin juoksuja Kunto-Pirkkojen Facebook -sivulla
M70 200 metriä
200 metrin juoksuja Kunto-Pirkkojen Facebook -sivulla
M70 200 metriä
Tunnisteet:
200 m,
400 m,
ikiurheilijoiden EM-hallit,
ikiurheilijoiden SM-hallit 2016,
ikiurheilu,
Kunto-Pirkat,
pikajuoksu,
yleisurheilu
tiistai 6. lokakuuta 2015
Tarvitaanko yleisurheilussa valmentajia?
Athletics Weekly on paperimuodossa hyvin sen kolmen ja puolen
punnan arvoinen, jonka se maksaa Englannissa irtonumerona. Käyn sen
nettisivuilla pari kertaa kuukaudessa. Luin eilen Kansanyhteisökisojen 1966
maratonin kultamitalistin Jim Adlerin kirjoituksen brittien pitkänmatkan
juoksijoista 1960-luvulla, Dave Bedford ja Ron Hill kuuluisimmat, ja heidän saavutuksistaan:
kaikki kävivät töissä, Adler itse muurari ja rappari, ja olivat myös
perheenisiä; vain Ian Stewartilla oli valmentaja, muiden valmentaessa itse itseään.
Adler, kahdesti
30 km:n maailmanennätyksen haltija, korostaa perusasioiden tärkeyttä: paljon
maileja harjoittelussa; kilpailujen tuomaa henkistä kovuutta, mukana monet maastojuoksut, ettei aloita liian kovaa; vaatii valtaisaa keskittymistä
juosta 75 kierrosta 73 sekuntiin/kierros; kilpailu alimatkoilla hyödyksi, jne.
Adlerin neuvo nykybriteille on: perusasiat kuntoon ja useita kilpailuja 10000
metrillä; vasta näyttöjen antamisen jälkeen on aika vaatia ulkomaisia ja korkean
paikan leirejä.
Adlerin
kirjoitusta lukiessa tuli ajatus, että hänen keinoillaan ilman
kestävyysjuoksuvalmennusta Suomeen pitäisi ilmestyä joka vuosi aina uusi 2.15 - 2.16 maratoonari, joka kykenee kilpailemaan kansainvälisellä tasolla 10 - 15 vuotta,
menettäen koko uransa aikana vammojen paranteluun vain kolme kuukautta!
Klikkasin
eilen Ilta-Sanomista myös uutisen Ella Räsäsestä: uskomatonta luettavaa loppuun palamisesta – vai polttamisesta - loistavan
hallikauden 2013 jälkeen.
Pari tuntia
myöhemmin käväisin speedendurance.com –sivustolla,
jossa oli linkki 1970-luvun valmentajakuuluisuuden Bill
Bowermanin 400 metrin harjoitusmenetelmiä koskevaan Jimson Leen artikkeliin.
Bowerman tiivistää maailmanluokan juoksijoita tuottaneet harjoittelumallit kolmeen tekijään:
- - Harjoitusohjelma
on joustava, mutta sitä noudatetaan
- - Menestys
on suorassa suhteessa lahjakkuuteen
- - Jos
harjoittelu ei ole nautittavaa, mitään pysyvää menestystä ei ole
saavutettavissa
Jimson Lee analysoi,
että
- Bowerman
toteaa vain itsestään selvyyksiä, muttei esitä mitään syvällistä
- Useimmat
urheilijat parantavat tuloksiaan, olipa harjoitusohjelma mikä tahansa, kunhan harjoittelun
kuormitus on realistinen ja lepo riittävää
- Valmentajan
todellinen tehtävä on olla sotkematta valmennettavansa asioita.
Tunnisteet:
10000 m,
400 metrin harjoittelu,
Athletics Weekly,
Bill Bowerman,
Dave Bedford,
Ella Räsänen,
Jim Adler,
Jimson Lee,
kestävyysharjoittelu,
maratonjuoksu,
Ron Hill,
SpeedEndurance.com,
valmennus,
yleisurheilu
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Uudenvuoden lupauksia
Yleisurheilijan vuosi vaihtuu alkusyksystä. On aika katsoa tulevaan - menneiden vuosien valossa tietenkin.
Kun vertaan
kautta 2014 - 2015 kauteen 2012 - 2013, harjoitus- ja kilpailukertojen kokonaismäärä on
käytännössä sama; voin siis vain järkevöittää harjoittelua.
Oppi 1°: Vältä
hölmöjä harjoituksia
Kun viime kautta
muistelee, tulihan niitä tehdyksi. Erityisesti mieleen tulee kaksi
junnausluontoiseksi muuttunutta vetoa, joihin en ollut palautunut riittävästi.
Niiden asemasta pitää rohjeta muuttaa päivän harjoitusta ja joko tehdä loppujäähdyttely
tai alkulämmittelyn jälkeen jatkaa vain palauttavilla 2/3-vauhtisilla vedoilla.
Harjoittelun tulee joka kerta olla nautinnollista.
Oppi 2⁰: Vältä säärikivun
kärjistymistä penikkataudiksi
Vuosien varrella penikkataudin oireilu on osaltani ollut käytännössä ympärivuotista. Viime vuonna säärikipu yltyi myös aina, kun olin
juossut pehmeällä alustalla hiekkarannalla tai lumessa, vaikka en läheskään
täyttä vauhtia, ja sen jälkeen joko samalla kerralla tai parin päivän päästä
tein jonkinlaisen hyppelyharjoituksen.
Säärikivussa on
tietysti alustojen ja vauhdin lisäksi osansa myös jalkineilla: lähes 15 vuotta vanhat
lenkkarit tuntuvat vaimentavan iskuja edelleenkin tehokkaammin kuin nurmikolla
juoksua varten viime talvena ostamani ohuempipohjaiset, mutta päkiävahvistetut
tossut.
Oppi 3°:
Selkeämpi ero kovien ja helppojen harjoitusten välillä
Kansainvälisissä
kisoissa ei menesty, ellei harjoituksia kykene tehostamaan. Kovissa
harjoituksissa pitää itsestä saada enemmän irti eli (lisätty 24.9.15) pitää pystyä juoksemaan nopeammin. Sen vuoksi niiden välipäivien
tulee olla helpompia, sisältäen selkeämmin palauttavia harjoituksia ja lepoa.
Oppi 4°: Eriytä
plyometriset harjoitukset omalle harjoituspäivälle
Tein viime
talvena hyppelyharjoituksia kerran viikossa kuten talvella 2012 – 2013. Jos
ne ovat omana harjoituspäivänään, saan niihin todennäköisesti enemmän tehoa.
Tällöin voin myös juoksuharjoituspäivänä koventaa harjoitusta, koska puhtia ei
tarvitse varata hyppelyille.
Oppi 5°: Selkeä
uusi kuntopohjan rakentamisjakso hallikauden jälkeen ennen ulkokautta
Viime kevään hyvä aikomus
saattoi tärveltyä myös siksi, että otin konkkaukset ja loikat mukaan jo kaksi
viikkoa Puolan EM-hallien jälkeen, koska siellä 200 metrin maaliintulossa
tapahtuneen kaatumisen vuoksi en voinut tehdä painoilla voimanhankintaa jaloille.
Kun säärikipu
kärjistyi samaan aikaan penikkataudiksi, en saanut oikeastaan koko kevään ja
kesän aikana aikaiseksi kunnollisen teräviä plyometrisia harjoituksia. Ne on
parempi ottaa mukaan vasta lähempänä kilpailukautta.
Penikkataudin
vuoksi jouduin viime keväänä myös muuntamaan aerobisen ja anaerobisen rajamailla
tapahtuvat kuntopohjaa rakentavat vedot anaerobisiksi mäkiharjoituksiksi
jyrkimmässä mäessä, koska selvästi hitaamman vauhdin vuoksi askel tärskähti sääriin
silloin vähemmän.
Ken elää, hän
näkee, otanko opiksi. Muutoin on mielenkiintoista, että suomeksi puhutaan Uudenvuoden
lupauksista, mutta englanniksi New Year resolutions (päätöksistä). Siis jo
termien eroavuus viittaa siihen, että Suomessa varaudutaan siihen, että
lupaukset jäävät lupauksiksi; anglo-maailmassa päätöksistä aiotaan pitää kiinni…
Ensimmäinen testi on valmistautua syksyn minihallikauteen, HKV:n kansalliset 28.11.2015 ja Tarton Kevekin hallikisat 5.12.2015; niiden jälkeen uusi kuntopohjan rakentamisjakso ennen valmistautumista Tampereen SM-halleihin
Tunnisteet:
harjoittelun jaksotus,
Kevek,
pikajuoksuharjoittelu,
Tartu,
yleisurheilu
tiistai 18. elokuuta 2015
Juoksut Lyonin MM-kisoissa
WMA:n eli Maailman ikurheiluliiton MM-kisat Lyonissa alkoivat osaltani huonosti: aamuverryttelyssä ennen 100 metrin alkueriä oikean lähentäjän kiinnityskohdassa tuntui kipua ottaessani 3-pisteen lähdön. Sama paikka vaivasi Mikkelin SM-kisoissa 2011 200 metrin lähdössä ja uusiutui mm. viime marraskuun HKV:n Vaahterakisojen 60 metrin lähdössä, muttei silloin kuitenkaan estänyt koko juoksua.
Seuraus oli että varoin nyt lähtöä sekä alkuerässä että
välierässä, jossa vielä täytyi hellittää 30 metriä ennen maalia, koska kipualue
tuntui laajenevan; ks. tulokset
alkuerässä 14,50 ja välierässä 14,58, loppusijoitus 15:es.
200 metrillä
riittää 97 prosenttinen lähtö. Siksi kipu ei koventunut sen aikana; ks. tulokset
alkuerässä 29,69 ja välierässä 29,51, loppusija 11:es.
400 metrillä
vauhtini riitti välierissä kaikkiaan yhdeksänneksi eli ensimmäiseksi putoajaksi
ajalla 1.07,86; ks. tulokset.
Saavutin siten 200 ja 400 metrillä lopulta
suunnilleen saman kuntotason kuin EM-halleissa viime talvena, mutta matkaa
ostaessani huhtikuun kuudentena uumoilin kyllä joka matkalla samasta kunnosta kuin M68-kesänä
2013.
Viesteistä saimme
4
x 100 metriltä hopeaa, Saksan tultua hylätyksi, ja samalla joukkueella
päinvastaisessa juoksujärjestyksessä 4 x 400 metriltä
pronssia häviten Saksalle yli 14 sekuntia ja Iso-Britannialle 11,5
sekuntia.
Tunnisteet:
100 m,
200 m,
400 m,
4x100m,
4x400m,
ikiurheilu,
Lyon2015,
pikajuoksu,
WMA,
yleisurheilu
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Ikiurheilijoiden Eläintarha
Ikiurheilijat kisaavat Suomen mestaruuksista ensi viikonloppuna Eläintarhan yleisurheilukentällä. Helsingin Kisa-Veikkojen laatujärjestelyt ovat saaneet säänennustajatkin povaamaan kohtalaista lämpöä, ettei tarvinne juosta pitkissä talvitrikoissa.
Myös tuuliennuste
lupaa vain heikkoa vasta- tai sivutuulta loppusuoralla ja kaarteessa. Parhaimmassa
tapauksessa 200 metrillä juostaan virallisesti nollatuulissa, mutta käytännössä
kaarteessa on vastatuulta pari metriä sekunnissa.
Lämpöä
tarvittaisiin erityisesti sähäkällä 100 metrillä, joka juostaan
perjantai-iltana. Esillä on koko kaari 85+ vuotiaista aina nopeampiin, voimakkaampiin
ja polvia korkeammalle nostaviin viisivuotisryhmiin kolmekymppisiin asti. 200
metriä juostaan lauantai-iltana. Alkuerät ovat molemmilla matkoilla.
Sunnuntaina
iltapäivällä pitäisi olla jo keskiverto kesäsää, kun juostaan Lex Hollon mainostamat brutaalit
neloset.
Lämpötila oli
tänään Eltsussa klo 14 ja 15 välillä noin 15-16 astetta. Viileältä se tuntui.
Käsineitä kaipasin. Vielä pitäisi saada kaksi telinelähtöä ennen perjantaita.
Lisäys 27.6.15 klo 7.45: Eipä lämpö 100 metrin julksun aikana eilisiltana ollut kuin 14 - 15 asteen välillä Kaisaniemen sääaseman mittausten mukaan. Lähtölaukaukseen reagointini oli erinomainen, mutta lähdön jälkeen tuli pomppuaskel, pieni horjahdus ehkä, jonka jälkeen juoksutekniikka alkoi hajota vähinerin; rentous unohtui kiihdytysvaiheen aikana, kun keskityin ensimmäiseen askeleeseen. Aika 14,43 oli heikompi kuin kolme viikkoa aikaisemmin
Lisäys 29.6.15 klo 7.30: Lauantai-illan 200 metristen aikana lämpötila oli asteen verran edellisiltaa korkeampi, mutta vastatuuli oli melkoinen kaarteen alussa. Mitattu myötätuuli juoksun aikana oli 1,1 m/s, mitä ei juostessa huomannut (mittaus alkaa ensimmäisen juoksijan tullessa loppusuoralle ja kestää 10 sekuntia). Aikani 30,12 kertoo lähinnä kuntoni kehnoudesta.
Eilisen sunnuntain 400 metrillä olin aivan liian hyvävoimainen tullessani loppusuoralle, että lopetus olisi ollut brutaali. Juoksu vastasi alkueräjuoksua eikä loppukilpailua.
Lisäys 27.6.15 klo 7.45: Eipä lämpö 100 metrin julksun aikana eilisiltana ollut kuin 14 - 15 asteen välillä Kaisaniemen sääaseman mittausten mukaan. Lähtölaukaukseen reagointini oli erinomainen, mutta lähdön jälkeen tuli pomppuaskel, pieni horjahdus ehkä, jonka jälkeen juoksutekniikka alkoi hajota vähinerin; rentous unohtui kiihdytysvaiheen aikana, kun keskityin ensimmäiseen askeleeseen. Aika 14,43 oli heikompi kuin kolme viikkoa aikaisemmin
Lisäys 29.6.15 klo 7.30: Lauantai-illan 200 metristen aikana lämpötila oli asteen verran edellisiltaa korkeampi, mutta vastatuuli oli melkoinen kaarteen alussa. Mitattu myötätuuli juoksun aikana oli 1,1 m/s, mitä ei juostessa huomannut (mittaus alkaa ensimmäisen juoksijan tullessa loppusuoralle ja kestää 10 sekuntia). Aikani 30,12 kertoo lähinnä kuntoni kehnoudesta.
Eilisen sunnuntain 400 metrillä olin aivan liian hyvävoimainen tullessani loppusuoralle, että lopetus olisi ollut brutaali. Juoksu vastasi alkueräjuoksua eikä loppukilpailua.
Tunnisteet:
400 m,
citius altius fortius,
HKV,
ikiurheilija,
Lex Hollo,
pikajuoksu,
SM-kisat,
yleisurheilu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)