tiistai 4. maaliskuuta 2014

Harjoitusrasituksen arviointi


Aloittaessani kilpailemiseen tähtäävän ikiurheilun (veteraani-, aikuisurheilun) ajattelin noudattaa periaatetta, että harjoittelen joka toinen päivä, joka toinen kerta kevyemmin kovempien välissä, joka toinen viikko tarkoituksena juosta vedoissa pidemmälle ja pidemmälle ja joka toinen viikko nopeammin ja nopeammin matkaa lyhentäen.
Oli selvä, että periaatetta joutuisi rikkomaan varsin usein matkojen vuoksi, mutta samalla niiden mukana tulisi toivottavasti tarpeellisia ylimääräisiä lepopäiviä, jopa lepoviikko tai ainakin pelkkää kevyttä harjoittelua sisältävä viikko. Kokemukseni matkustamisesta, erityisesti autolla ajosta neljä tuntia tai pidempään on, että sitä ei ole mielekästä pitää lepopäivänä; tärkeintä on sellaisen päivän päätteeksi kävellä tai verrytellä ja venytellä matkakankeudet pois.

Kun harjoitteluviikot tuntuivat joskus puisevan samoilta, rupesin mittaamaan harjoituksen kokonaisrasitusta kaksi vuotta sitten TRIMP (training impact/impulse) -käsitteellä, jonka kehittäjä on E. W. Banister, Simon Fraser yliopistosta, Kanadasta; artikkeleita löytyy netistä kirjoittamalla hakukoneeseen Banister+TRIMP.
TRIMPin perusajatus on, että harjoituksen kokonaisrasitus on yhtä kuin sen suhteellinen intensiteetti (voimakkuus, ponnekkuus) kertaa harjoituksen pituus minuuteissa. Suhteellinen intensiteetti on harjoituksen aikaisen keskiarvosykkeen ja leposykkeen erotuksen (= A) suhde henkilökohtaisten huippu- ja leposykkeiden erotukseen (= B). Täten TRIMP = A/B kertaa harjoituksen kesto minuuteissa.

Tällainen sopii kestävyyslajeihin, mutta ei esimerkiksi jalkapalloon, joissa välillä hölkätään, kävellään tai hiivitään vastustajan selän takana hyökkäysasemiin ja sitten spurtataan muutama sekunti, mikä toistuu kymmeniä kertoja pelin kuluessa; jalkapalloharjoituksen rasittavuus riippuu suuresti siitä, kuinka nopeita ja pitkiä spurtit ovat.
Ikiurheilijan pikajuoksuharjoittelu on samaa sukua, toisinaan jalkapalloa huomattavasti intensiivisempää, toisinaan huomattavasti kevyempää, herkkyyttä uhraamatta.

Siksi Banister jatkojalosti TRIMP-mittariaan siten, että eri sykealueille voi antaa subjektiivisen rasittavuuslukunsa, kertoa sillä asianomaisen sykealueen harjoitusminuutit ja laskea tällaiset painotetut rasittavuusminuutit yhteen. Kahdenkymmenen yhdeksän euron sykemittarissani on viisi sykealuetta (alle 60 %, 60 - 70 %, 70 - 80 %, 80 - 90 % ja yli 90 % maksimisykkeestä), joiden minuuttimäärät se tallentaa. Annan niille rasittavuusluvut 1, 2, 3, 4 ja 5.
Näin saan subjektiivisen TRIMPin. Luvut ovat vertailukelpoisia keskenään, kun harjoitusten syke mitataan aina samoin, mutta ne eivät kerro mitään objektiivista harjoitusteni laadusta. Itse mittaan TRIMP-luvut alkuverryttelystä loppuverryttelyyn, mutta en enää loppuvenyttelyjen aikaa; alkulämmittelyn dynaamisten venyttelyjen aikainen lihasten ja jänteiden lämmönnosto siis sisältyy TRIMPiin.

Esimerkiksi tunnin ja vartin kestoinen ruskakävely, jonka loppupuolella teen dynaamisia venytyksiä ja niiden päälle kolme tai neljä hölkkävetoa, tuottaa TRIMPiksi suunnilleen luvun sata; syke on kävellessä suurimmaksi osaksi alle 60 %:in maksimista, paitsi ylämäissä ja vetojen aikana korkeammalla.
Samoin 50 minuutin pikajuoksuharjoitus, jossa alkulämmittelyn jälkeen juoksen vain 300 metriä loppuverryttelyineen tuottaa TRIMPiksi suunnilleen luvun sata; keskimäärin syke on ollut rasitusalueella kaksi, vaikka se nouseekin lyhytaikaisesti korkeimpaan rasittavuusluokkaan.

Kirjaan TRIMPit kalenteriin, myös maksimisykkeet, ja pyrin huolehtimaan, että TRIMPit vaihtelevat viikon sisällä ja viikkojen välillä. Mitään tarvetta ei ole ollut ostaa hienoa sykemittaria monimutkaisine ohjelmineen.
Ylivoimaisesti rasittavin harjoitusmuotoni on nopeuskestävyysharjoitus, jossa teen yleensä perusteellisemman alkuverryttelyn kuin sadan metrin kilpailua varten. Aloitan parilla telinelähdöllä, joiden jälkeen juoksen suoran mitan ja sitten lopuksi kelloa vastaan lentävän 100 ja 150 metriä. Näiden päälle konkkaan ehkä parikymmentä kertaa. TRIMP-luku nousee suureksi, koska vetojen väliset palautusajat ovat pitkiä eli koska vetojen väliset kävelyminuutit rasittavuusluokassa kaksi muodostuvat suuriksi.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Onko sykemittarista apua?


On maailman yksinkertaisin asia harjoitella itsensä jumiin. Pikajuoksussa ja hypyissä se sujunee vielä helpommin kuin kestävyyslajeissa.
Jokainen kilpaurheilija haluaa kuitenkin parempia ja parempia tuloksia, minkä vuoksi harjoittelua on välillä kovennettava. Ikiurheilijoiden tulokset ovat tietysti aina suhteellisia, suhteessa oman ikäryhmän tulostasoon, iän mukana alenevaan käyrään.
Toisaalta kilpaurheilussa tärkeä osa tuloskuntoa on se, että saa niin sanotusti itsestään irti eli että on herkistellyt ennen kilpailuja.
Hiihtoa ja kestävyysjuoksua harrastavat kertovat jatkuvasti kilometreistään. Mitään vastaavaa yksinkertaista mittaria ei ole pikajuoksussa. Meille on tärkeintä juosta eri nopeuksilla kilpailumatkoja replikoivia vetoja.
Sekuntikello, sykemittari ja harjoitukseen käytetty kokonaisaika ovat ne yksinkertaiset työkalut, joilla seuraan harjoitteluani. Ilman niitäkin menestyy: ostin sykemittarin ja sekuntikellon vasta 2012, mutta voitin ensimmäiset – ja toistaiseksi viimeiset - veteraanien Suomen mestaruudet Mikkelissä 2011. Tavallinen rannekello riittää hyvin sora- tai metsäpoluilla juostavien vetojen vauhdin mittaamiseen ja kännykän sekuntikello radalla juostaviin 200 tai 300 metrisiin.
Ostin yksinkertaisimman sykemittarin kontrolloidakseni palautumista. Odotan sykkeen alentuvan alle 110:nen ennen uutta vetoa, kun juoksen täysvauhtisia vetoja. Jos syke jää kävellessä 115 – 120 tasolle, lopetan harjoituksen ja aloitan loppuverryttelyn.
Jos jatkan harjoitusta ilman täydellistä palautumista, maksimisykkeeni ei enää uudessa vedossa nouse samalle tasolle kuin edeltävissä eli että en saa itsestäni enää irti täysiä tehoja; ylikunnon vaara uhkaa. Erityisesti yli 150 metrin vedoissa seuraan maksimisykettä: mitä korkeammalle se nousee, sitä paremmassa irtiottokyvyssä olen.
Jos taas juoksen alle täysvauhtisia eli 80 - 95 prosenttisia vetoja määräminuuttivälein, tärkeintä ei olekaan palautuminen vaan kehittää maitohapon sietämistä lihaksistossa, maitohappokylvyt; tavattoman harvoin vain olen juossut tällaisia vetoja selattuani kalentereita syksystä 2012 lähtien.
Sykemittari on tärkein niinä päivinä, jolloin on tarkoitus juosta palauttavia vetoja, joissa lihaksissa oleva maitohappo palaa energiaksi aerobisella sykealueella. Nimittäin liian usein tapahtui osaltani se, että helppona päivänä innostuin juoksemaan vielä yhden lisäveden kun meno tuntui niin helpolta, jolloin palauttava harjoitus ei ollutkaan enää palauttava; tieto siitä, että jo edeltävässä vedossa liikkuu anaerobisen rajamailla, hillitsee juoksuhaluja.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Uusi yritys

Virkistysmielinen ikiurheilijakin on kilpaurheilija. Kun en kyennyt juoksemaan Tampereen SM-halleissa 2014, kilpailemisen palo jäi sammuttamatta. Kansainvälisen ikiurheiluliiton WMA:n MM-hallikisat 2014 ovat Budapestissa maaliskuun viimeisellä viikolla. Sinne siis!

Testasin viime maanantaina lievästi revähtänyttä reittä ja pystyin juoksemaan lentävän 100 metriä hieman nopeammin kuin aloitan 400 metriä kilpailussa, minkä jälkeen ilmoittauduin Budapestiin 200:lle ja 400:lle. Jalka siis kestää harjoittelun, ei ehkä tässä vaiheessa vielä 100:a ja 200:a metriä varten.

Olen juossut koko helmikuun suunnilleen joka toinen päivä. Aloitin noin 70-75 prosentin vauhdista, jota olen  pyännyt joka viikko nopeammaksi. Paikallaan juoksua jalka on kestänyt koko ajan. Riski on vain täysvauhtinen, pitkä, korkea pikajuoksuaskel, jossa takareiden hamstring-lihas joutuu työskentelemään maksimaalisesti vetäessään jalkaa edestä maahan.

Viime lauantaina kävin Liikuntamyllyssä juoksemassa 350 metriä. Aika 58,4 oli heikompi kuin 17. joulukuuta 2013 juoksemani, joten 400 metrin kuntoni ei ole kohentunut tammikuun lopusta. Optimistina tavoittelen Budapestissa kuitenkin ennätykseni parannusta.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ei asiaa viivalle

"Verryttely, verryttely ja venyttely!", sanoi vastaantullut maallikko, kun Aikuisurheiluliiton - mikä hirveä ja soinnuton nimi! - SM-hallit Tampereella olivat osaltani ohi ennen lähtöviivalle kutsua. Pieni repeämä kinnerlihaksen (hamstring) ja kinnerjänteen kiinnityskohdassa polven sisäpuolella esti täysvauhtisen pikajuoksun.

Osaltani revähdys sattui melko tarkkaan 50 minuutin verryttelyn, dynaamisten venyttelyiden ja avausvetojen jälkeen. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen olisi ollut todella nautinnollista juosta niin nopeasti kuin kykenisin. 60 metriä on aina haastava matka, koska lähtö on siinä niin ratkaiseva. 200 metrillä taas kilpaillaan tavattoman harvoin muulloin kuin mestaruuskilpailuissa; siksi tositilanteessa voimat on helppo hukata kaarteeseen, kun niitä tarvittaisiin viimeisellä 40:llä metrillä.

Pirkkahallin nopealla Mondolla juoksivat 60 metrillä loistavia tuloksia Aimo Mikkola (s. 1939) 8,66 sarjassa M75, Jorma Manninen (s. 1942) 8,58 sarjassa M70 ja Vesa Mäki (s. 1946) 8,38 sarjassa M65.

Avauskiihdytyksissä menoni tuntui herkältä, joten ajatukseni rypistää alle Tartossa viime joulukuussa juoksemani ennätyksen tuntui mahdolliselta; kymmenyksen parannus ikiurheilun pikamatkalla on yhtä lujassa kuin avoimessa sarjassa. Myös toissa viikon harjoitusajat osoittivat, että kuntoni oli suunnilleen samoissa kuin viime heinäkuussa.

Nyt on edessä taas puolen vuoden harjoittelu tähtäimenä SM-kisat Jyväskylässä elokuun toisena viikonloppuna. Lauantain revähdys ei estä kaikkea juoksua. Vamma on vanhassa tutussa paikassa, mutta se on tavattoman uusiutumisherkkä.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Herkistelyä vai kunnon hukkaamista

Kunto paljastuu kilpailuissa. Eilen juoksin 60 m 8,90, mutta 400 metriä vain 68,31. 400 metrin kuntoni ei selvästikään ole sitä luokkaa, että se kannattaisi juosta ensi lauantaina 1.2.14 veteraanien SM-halleissa Tampereella; yritän parantaa ennätystä sadasosan tai pari 60 ja 200 metrillä.

Syksyn ja talven harjoitteluni on ollut liian lepsua. Syksy oli lämmin ja juoksin pitkät vedot ulkona sorapoluilla marraskuun puoliväliin asti. Niistä oli todellisia rääkkiharjoituksia vain yksi, jossa pulssi kohosi 174:än (maksimini 177). Sen jälkeen sisälläkään pää ei ole kestänyt juosta tarpeeksi toistoja; 400 metrin harjoituksiksi tarkoittamissani vedoissa pulssi on vain kerran noussut yli 170:nen (172).

SM-halleja varten viimeinen kova harjoitus oli maanantaina 20.1, mutta pilasiko eilinen 400 metrin juoksu herkistelyni? Se paljastuu vuorostaan ensi lauantain 60 metrillä ja sunnuntain 200 metrillä.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kohti brutaalia 400 metrin lopetusta

400 metrin harjoittelu vaatii lujaa itsekuria. Läheskään kaikki yritykset juosta kilpailua jotenkin toistava harjoitus eivät ainakaan minulta onnistu. Tämän päiväiseen olen tyytyväinen: 390 metriä meni kahden pysäytyksen taktiikalla siten, että viimeisellä satasella oli lähestulkoon kilpailua vastaava polte lihaksissa. Olisihan se viimeinen 10 metriäkin jotenkin sujunut, mutta hermostuksissani pysäytin kellon ja lopetin. Syke jäi 169:än, reilusti alle maksimin: kaikkea en saanut irti.

Viime perjantain jälkeen juoksin sunnuntaina 12.1 lentävän 100 m lähes täysillä, 300 metriä 90 prosentin vauhdilla 200 metrin nykykunnosta ja lopuksi taas lentävän 100 m. Jos joku kysyy, mikä järki siinä oli, en voi antaa muuta selitystä kuin että lihakset kaipasivat rentoja täysvauhtisia satasia, mutta kieltäytyivät maitohappokylvystä 300 metrillä, minkä ottamiseen palautusaika edellisen sunnuntain harjoituksen stressistä oli ilmeisesti liian lyhyt.

Tiistaina 14.1 kävin kokeilemassa Pirkkahallin rataa ja pystyin juoksemaan täysvauhtisen 200 m, mutta aivan rennosti se ei sujunut; syke nousi 168:an; silti pääsin ensimmäistä kertaa harjoituksissa sisällä alle 30 sekunnin. Tosin Pirkkahallin kierros on ylipitkä. Eilen 16.1 juoksin vain palauttavia satasia, koska tiistain ja keskiviikon aikana tuli istuttua ainakin 15 tuntia.

SM-hallit ovat kahden viikon kuluttua; yhden kovan anaerobisen harjoituksen aion tehdä ja kilpailla 26.1.14; muutoin herkistelen.
S

perjantai 10. tammikuuta 2014

Lihaskipu: harjoitellako vai ei?

Harjoittelu tuntuu yleensä lihaksissa jonkinasteisena jälkikipuna, mutta erityisesti silloin, kun harjoittelu muuttuu kovemmaksi ja varsinaiseksi pikajuoksuksi. Näin oli, kun marraskuun alussa siirryin sisäradoille ja tein ensimmäisen piikkariharjoituksen syksyn ulkotossukauden jälkeen. Näin oli taas, kun kävelyvoittoisten jouluviikkojen jälkeen jatkoin harjoittelua sisällä.

Täysvauhtinen pikajuoksu ulkona nurmikolla tai sorapoluilla ei ole sama laji kuin täysvauhtinen pikajuoksu piikkareilla radalla, mutta lihaskivun saan takareisiin aivan varmasti ulkonakin juostuani alamäkeen vaikkapa vain rentoja, palautusluontoisia vetoja. Tietenkin kaikki uudet tai pitkään aikaan tekemättömät voimanhankinta- ja jumppaliikkeet aiheuttavat lihaskipua.

Viime sunnuntaina 5.1. yritin juosta kahdesti 200 metriä minuutin palautuksella; harjoitus on tunnetusti yksi monista brutaaleista 400 metrin harjoituksista. Toinen veto oli kuitenkin keskeytettävä 160 metrin jälkeen, koska vauhti putosi jo kävelyksi. Kun vedon kiduttavin vaihe metriin osui Liikuntamyllyssä kaarteeseen, tuloksena oli valtaisa kipu lantion, reisien ja pohkeiden lihaksissa.

Maanantaina 6.1. juoksin Eläintarhan tunnelissa neljä kertaa lentävän 100 metriä täydellä palautuksella. Olin tarkoittanut harjoituksen palauttavaksi, mutta sitä se ei varsinaisesti ollut: vauhti oli sekunnin liian nopea, noin 77 – 80 prosenttia viime kesän nopeimmasta lentävän 100 metrin ajastani. Myös syke kolkutteli 150:tä, viimeisellä 152, kun sen olisi pitänyt olla kymmenen lyöntiä alhaisempi todella palauttavassa harjoituksessa (maksimi sykkeeni oli vuosi sitten 177 ja leposykkeeni 56). Harjoituksen lopuksi tein kunnolliset venyttelyt noin puolen tunnin ajan.

Harjoitus siis tapahtui aerobisen ja anaerobisen alueen rajalla. Jotakin tuli harjoiteltua, mutta en tiedä mitä ja kehittikö se jotain pikajuoksussa vaadittavaa ominaisuutta.

Kahden yön jälkeen lihakset olivat taas tuoreet ja niinpä keskiviikkona 8.1. juoksin sähinäharjoitteiden jälkeen kahdesti 60 metriä telineistä, lopuksi vielä hieman konkkausta molemmilla jaloilla. Vaikka venyttelin taas hyvin, seurauksena oli uudenlainen lihaskipu.


Tänään lihakset eivät ole niin tuoreet, että lähtisin Kunto-Pirkkojen harjoituskilpailuihin; täysvauhtinen 200 metriä Pirkkahallin kiperässä kaarteessa ja viimeisen 20 metrin rutistus olisi riskialtis yritys. Sen sijaan pari kolme mahdollisimman rentoa 95 prosenttista 150 metrin vetoa Eltsun putkessa voi olla tarkoituksenmukaisempaa tässä kunnossa kuin kilpaileminen.

JK klo 16.06: Tavanomaisen alkulämmittelyn jälkeen 2 x 150 m oli sopiva, ilman kelloa, jotta sain rennot juoksut mutta ei aivan täyttä vauhtia sykkeiden noustessa 160 - 161:en.

torstai 2. tammikuuta 2014

Kunnonhallinta juhlapyhinä

Jouluviikot ovat useimmille ikiurheilijoille perinteisesti tavanomaista kevyemmän harjoittelun aikaa lihashermostojärjestelmän lepuuttamiseksi, akkujen lataamiseksi. Kun tarjolla on monenlaisia herkkuja, painonhallinta voi muodostua yllätykseksi; eihän lepoa sovi pilata puntarissa käynneillä. Ylimääräiset kalorit muuttuvat kuitenkin kehon rasvaksi.

Ennen kuin aloitin pikajuoksun ikiurheilijana, tein jouluviikkoina yleensä hiihto- tai kävelylenkkejä. Pelkkä aerobinen liikunta rasvanpolttosykkeellä ei kuitenkaan pidä painoa kurissa, jos juhlaruoasta saadaan tavanomaista enemmän kaloreita. Lisäkaloreiden poltto vaatii paljon harjoitteluminuutteja: yksi tuopillinen jouluolutta suunnilleen puoli tuntia lisää hölkkää.

Aerobinen harjoittelu vaikuttaa myös siten, että mitä enemmän harjoittelee sitä enemmän menettää lihasmassaa (lean body mass); rasvan voi polttaa vain kerran, jonka jälkeen keho alkaa purkaa lihasmassaa polttoaineeksi. Ikiurheilijan perusongelma on taas se, että lihasmassa vähenee luonnostaan iän myötä; siksi hänen päätavoitteensa on saada lihasmassa vähenemään mahdollisimman hitaasti.

Ylimääräisten kaloreiden polttamiseksi olisivat intervallivedot tärkeitä. Ne lyhentäisivät harjoitteluaikaa ja lihaksisto kuluttaisi energiaa enemmän myös harjoitusten jälkeen. Tänä talvena juoksuun soveltuvat tiet ja polut ovat olleet liian jäiset, jotta pystyisi tarpeeksi nopeaan vauhtiin riittävän pitkän matkaa; vammariski vaanii aina juostaessa epätasaisilla poluilla ja hämärässä, vaikka ei olisi liukastakaan.

Kaloreita voi tietysti polttaa myös kuntosalilla tekemällä lihasmassaa kasvattavia, kehon rasvaa vähentäviä harjoituksia (toistoja yleensä 6 – 12). Tekemällä lähes maksimaalisin painoin vain harvoja toistoja (1-5 kpl) ei lihasmassakaan kasva.

Usein on tavoite kohdistaa jumppa ja voimaharjoittelu painoin niihin kehon osiin, joissa ylimääräiset rasvat näkyvät. Nettiviisaiden mukaan se on turhaa: vain kaikkien lihasryhmien harjoittaminen pudottaa painoa, koska silloin rasva vähenee myös siellä, missä se ei näy. Samalla tavoitekilojen pudotuksen edellyttämä harjoitteluaika lyhenee huomattavasti. Koko kehon käsittävä lihaskuntoharjoittelu on siis paljon tehokkaampi rasvan polttaja kuin osaan lihaksistoa kohdistettu harjoittelu.

Painonhallinnassa ovat tietysti saadut kokonaiskalorit avainasemassa. Niitä voi yrittää säännöstellä toteuttamalla koettua viisautta: jos syö vain nälkäänsä ja juo janoonsa vain vettä, ei pidemmän päälle voi olla liian lihava eikä liian laiha.

Miten sitten harjoittelin kahden viime viikon aikana?

Liukkauden vuoksi tein ulkoharjoittelua kuutena päivänä keskimäärin ¾ tuntia kerralla, sunnuntaikävelystä korkeintaan 2/3-vauhtisiin lyhyihin vetoihin aerobisella alueella. Voimaharjoittelun omaista polvennostokävelyä tein silloin kun en uskaltanut ottaa lainkaan juoksuaskelia.

Lähimpään sisähalliin oli joululomalla tunnin ajomatka. Kävin siellä kerran ja tein mielestäni kohtuullisen pikajuoksukunnon ylläpitoharjoituksen: nopeaan lentävään 30 metriseen päättyvän verryttelyn jälkeen kaksi lähtöä telineistä ja päälle 300 m täysillä siten, että viimeisellä 50 metrillä oli lihaksissa samanlainen polte kuin kilpailuissa 400 metrin loppusuoralla.

Ennen venyttelyjä tein hieman perinteisiä jumppaliikkeitä, oma keho ainoana painona, ja neljänä päivänä pari tuntia kerrallaan risusavottaa, vastaten siis koko vartalon lihaskestävyysharjoittelua.

Kunto-Pirkkojen järjestämiin SM-halleihin 2014 on enää neljä viikkoa: kaksi ja puoli viikkoa nousujohteista harjoittelua, lomaan kaksi hierontaa, ja puolitoista viikkoa herkistelyä.