Heikompia, hitaampia, alempaa

Ikiyrittäjä Satu Tiivola ja ikiteekkari Krister Ahlström olivat hiljattain näyttävästi Helsingin Sanomissa kannanottoineen. Ikiurheilijat, aikuisten ikäryhmäkilpailijat, sen sijaan piiloutuvat aikuisurheilijoiksi, joita ovat tietysti myös avoimen sarjan kilpailijat.

Yleisurheilussa on lasten, nuorten ja aikuisten säännöt ja välineet, mutta ikiurheilijoilla on omat ikäryhmäkohtaiset välineet, aitakorkeudet ja –välit sekä osin mukautetut sääntönsäkin. Joidenkin yleisurheiluseurojen verkkosivuilla aikuisurheilu tarkoittaa nimenomaan avoimen sarjan kilpaurheilua.

Kestopurnauksesta varsinaiseen asiaan: European Master Athletics, Euroopan ikiyleisurheilijat, on järjestänyt Izmirissä pidettyjen mestaruuskilpailujen yhteydessä seminaarin ikiurheilijoiden pikajuoksuharjoittelusta, jonka diasarja on vallan mainio. 

Sitä opetellessa ja asioita pohtiessa menee useampi ilta, kunhan vain jaksaisi istua tietokoneen ääressä: miten citius altius fortius (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin) -ihanteet toteutetaan, kun vääjäämättä olemme heikompia, hitaampia ja kumarampia.

Kova harjoitus

Aikuisurheiluliiton (mikä harhaanjohtava ja soinnuton nimi, koska järjestön virallinen tiedotuslehti viittaa ikiurheiluliittoon, ikinuoriahan kaikki yleisurheilussa kilpailevat ovat!) SM-kisat ovat kaltaiselleni keskenkuntoiselle kova kolmipäiväinen harjoitus; tavoitteeni ovat leikkauksen jälkeen luonnollisesti ensi vuodessa.

Bruunon kisojen jälkeinen herkistely ei mennyt aivan toivomallani tavalla: tavoittelemani 250 metrin vedon jätin 160 metriin ja kolme päivää myöhemmin 150 metrin vedon 110 metriin, kun lihasten maitohappotaso alkoi muistuttaa edellisessä 400 metrin loppusuoraa ja jälkimmäisessä 200 metrin viimeistä 30 metriä. Tein kuitenkin kohtuuajat 14.45, 30.04 ja 68.26, vaikka loppu oli vaikea sekä 200:lla että 400:llä.

Loppuviikosta pitänee käydä radalla tuntuman säilyttämiseksi, mutta lihakset tuskin kaipaavat mitään rykäisyä ennen ensi viikkoa, vaan korkeintaan aerobisen ja anaerobisen rajamailla tapahtuvaa rentoa juoksentelua.

Jos sää pysyy kilpailemista suosivana, voin vielä yrittää hyödyntää SM-kisojen "harjoitusta" tällä kaudella, koska kilpaileminen tulee joka tapauksessa jäämään vähiin.

Jyväskylän SM-kisojen lähettämisestä: juoksemissani lähdöissä ja sarjamme muissa erissä tapahtui aavistuslähtöjä poikkeuksellisen runsaasti; lähettäjä makuutti paikoillenne -asennossa väsyttävän pitkään, minkä jälkeen vielä valmiit -komennossakin ylipitkään, paitsi sen jälkeen kun olin aavistanut 400:llä. Lähettäjillä on käytössä myös ylös -komento, jos horjujia tai viivyttelijöitä on. Aikaisemmissa ikinuorten kilpailuissa lähettäminen on yleensä sujunut ilman aavistuslähtöjä.

Kuntoutus: mistä maltti?

Vammojen kanssa eläminen - niiden ehkäisy, hoito ja kuntoutus - on olennainen osa kilpaurheilua; vielä suuremmassa määrin se koskee ikiurheilua, veteraaniurheilua, kuten sitä ennen kutsuttiin, tai aikuisurheilua, kuten on nykyinen virallinen linjaus.

Aloittaessani tätä blogia oli aikomukseni kertoa nimenomaan kokemuksistani erinäisten tavanomaisten vammojen hoitamisessa, vaan aikomukseksi ne ovat jääneet. Ehkä syy on ollut se, etten ole alan asiantuntija ja että minulle tuottaa vaikeuksia ymmärtää lääketieteellistä ja fysiologista tekstiä. Vammojen lisäksi olen joutunut kahdesti vatsa-alueen leikkaukseen, toukokuussa 2012 ja kuukausi sitten.

Varsinainen toipilasaika on nyt ohi, jona aikana tein fysioterapeutin suosittelemia liikkeitä ja kävelin. Lihaskunto on kuitenkin selkeästi heikentynyt. Mieli tekisi liikkua hieman rivakammin kyetäkseni loppukesän kilpailuihin, SM-kisoihin ensi sijassa. Varoaikaa pikajuoksun aloittamiseksi on vielä kuukausi, kuntosalin omaisten vatsalihasliikkeiden harjoittamiseksi pari viikkoa pidempään, jolloin pitäisi aloittaa jo herkistely Jyväskylän SM-kisoihin.

Hitaasti kiiruhtaen on edettävä.

Alakanttiin

Turismin puolelle jäivät tulokseni Maailman ikiurheiluliiton hallimestaruuskilpailuissa WMACi 2014:ssa Budapestissa; klikkaamalla linkissä sprints -laatikkoa löytyvät kaikki pikamatkat ja sarjat vierittämällä sivua alaspäin; vaihtoehtoisesti voi käydä järjestäjän tulossivuilla.

200 metrillä meno tuntui irtonaiselta, mutta nopeuskestävyyteni ei riittänyt, toisin sanoen, juoksutaktiikkani oli hölmö; tulos tavanomainen 29,51i. 400 metrillä tuntui edellisillan oopperassa istuminen lantionseudulla, siinäkin tavanomainen tulos 1.08,17i, mutta RaimoFro on ladannut juuri

erästäni videon

josta ei paista muu kuin varovaisuus ja voimattomuus. Kiitos! Sunnuntain verryttelyssä sain lentävällä 30 metrillä jopa loikkarin päälle, mistä on hyvä jatkaa kevään harjoituksiin.

Budapest sinänsä osoittautui varsin miellyttäväksi kaupunkilomakohteeksi, varsinkin kun aurinkoa ja lämpöä riitti viitenä päivänä yli 20 astetta. Tuliaisena tosin sain ärhäkän nuhan.

Kohti herkistelyä

Pikajuoksijoiden harjoitusten intensiteetti yleensä kasvaa ja volyymit hieman laskevat harjoituskauden edetessä kohti kilpailuja. Samaan olen pyrkinyt, kun nyt on edessä hallikauden ainoa kilpailu. Viikko sitten otin ensimmäiset telinelähdöt ja kolme päivää sitten juoksin ensimmäiset täysvauhtiset 150 metriset; kuntooni nähden painelin täyttä 400 metrin vauhtia jo helmikuun lopulla.

Jos harjoitteluviikon volyymia kuvaa koko viikon TRIMP-summat eli subjektiiviset rasittavuusminuutit, ne ovat helmikuun ensimmäisestä viikosta lähtien kehittyneet seuraavasti, rinnalla tosiasialliset harjoitusminuutit.

Vko	TRIMP	minuutit
6	490	240
7	410	200
8	560	260
9	710	370
10	410	235
11	400	205

 

Volyymeissa on tavoittelemaani vaihtelua eri viikkojen välillä. Viikoilla 7 ja 11 oli vain kolme harjoituskertaa, kun taas viikolla 9 viisi kertaa, muina viikkoina neljä harjoitusta.  

Viikon 9 päätteeksi juoksin täysvauhtisen 200 metriä Liikuntamyllyssä. Seurauksena oli tietysti lihaskipu, joka johtuu lihasten pienistä repeämistä, mikrovaurioista. Niiden parantelu vaatii lepoa: siksi alhaisemmat minuutit olivat tarpeen kahdella viime viikolla kun lyhensin täysvauhtisten vetojen matkoja. Mutta samalla jokainen erilainen harjoitus tuotti uudenlaista lihaskipua. Liikuntamyllyn kaarteissa juoksu muuttuu myös toispuoliseksi: oikean reiden lihakset jumiutuvat, vaikka vasemman reiden lihakset pysyvätkin vielä juoksukuntoisina.

Huomenna on edessä viimeinen rääkki ennen MM-hallien vaatimaa herkistelyä, jonka aikana pikajuoksijat yleensä vähentävät harjoituksissa volyymit puoleen tai kolmasosaan, pudottamatta harjoituskertojen lukumäärää ja harjoitusten intensiteettiä kuin aivan kilpailua edeltävinä päivinä.

Vetojeni toistomäärät ovat kovin vähäiset, koska harjoitusteni pääosan muodostaa aina noin 40 – 50 minuutin alkulämmittely avausvetoineen. Siksi volyymini eivät voi koskaan pudota kolmasosaan harjoituskertaa kohti; vähennänkin harjoituskertojen lukumäärää.

Uusi yritys

Virkistysmielinen ikiurheilijakin on kilpaurheilija. Kun en kyennyt juoksemaan Tampereen SM-halleissa 2014, kilpailemisen palo jäi sammuttamatta. Kansainvälisen ikiurheiluliiton WMA:n MM-hallikisat 2014 ovat Budapestissa maaliskuun viimeisellä viikolla. Sinne siis!

Testasin viime maanantaina lievästi revähtänyttä reittä ja pystyin juoksemaan lentävän 100 metriä hieman nopeammin kuin aloitan 400 metriä kilpailussa, minkä jälkeen ilmoittauduin Budapestiin 200:lle ja 400:lle. Jalka siis kestää harjoittelun, ei ehkä tässä vaiheessa vielä 100:a ja 200:a metriä varten.

Olen juossut koko helmikuun suunnilleen joka toinen päivä. Aloitin noin 70-75 prosentin vauhdista, jota olen  pyännyt joka viikko nopeammaksi. Paikallaan juoksua jalka on kestänyt koko ajan. Riski on vain täysvauhtinen, pitkä, korkea pikajuoksuaskel, jossa takareiden hamstring-lihas joutuu työskentelemään maksimaalisesti vetäessään jalkaa edestä maahan.

Viime lauantaina kävin Liikuntamyllyssä juoksemassa 350 metriä. Aika 58,4 oli heikompi kuin 17. joulukuuta 2013 juoksemani, joten 400 metrin kuntoni ei ole kohentunut tammikuun lopusta. Optimistina tavoittelen Budapestissa kuitenkin ennätykseni parannusta.

Ei asiaa viivalle

"Verryttely, verryttely ja venyttely!", sanoi vastaantullut maallikko, kun Aikuisurheiluliiton - mikä hirveä ja soinnuton nimi! - SM-hallit Tampereella olivat osaltani ohi ennen lähtöviivalle kutsua. Pieni repeämä kinnerlihaksen (hamstring) ja kinnerjänteen kiinnityskohdassa polven sisäpuolella esti täysvauhtisen pikajuoksun.

Osaltani revähdys sattui melko tarkkaan 50 minuutin verryttelyn, dynaamisten venyttelyiden ja avausvetojen jälkeen. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen olisi ollut todella nautinnollista juosta niin nopeasti kuin kykenisin. 60 metriä on aina haastava matka, koska lähtö on siinä niin ratkaiseva. 200 metrillä taas kilpaillaan tavattoman harvoin muulloin kuin mestaruuskilpailuissa; siksi tositilanteessa voimat on helppo hukata kaarteeseen, kun niitä tarvittaisiin viimeisellä 40:llä metrillä.

Pirkkahallin nopealla Mondolla juoksivat 60 metrillä loistavia tuloksia Aimo Mikkola (s. 1939) 8,66 sarjassa M75, Jorma Manninen (s. 1942) 8,58 sarjassa M70 ja Vesa Mäki (s. 1946) 8,38 sarjassa M65.

Avauskiihdytyksissä menoni tuntui herkältä, joten ajatukseni rypistää alle Tartossa viime joulukuussa juoksemani ennätyksen tuntui mahdolliselta; kymmenyksen parannus ikiurheilun pikamatkalla on yhtä lujassa kuin avoimessa sarjassa. Myös toissa viikon harjoitusajat osoittivat, että kuntoni oli suunnilleen samoissa kuin viime heinäkuussa.

Nyt on edessä taas puolen vuoden harjoittelu tähtäimenä SM-kisat Jyväskylässä elokuun toisena viikonloppuna. Lauantain revähdys ei estä kaikkea juoksua. Vamma on vanhassa tutussa paikassa, mutta se on tavattoman uusiutumisherkkä.

Kohti brutaalia 400 metrin lopetusta

400 metrin harjoittelu vaatii lujaa itsekuria. Läheskään kaikki yritykset juosta kilpailua jotenkin toistava harjoitus eivät ainakaan minulta onnistu. Tämän päiväiseen olen tyytyväinen: 390 metriä meni kahden pysäytyksen taktiikalla siten, että viimeisellä satasella oli lähestulkoon kilpailua vastaava polte lihaksissa. Olisihan se viimeinen 10 metriäkin jotenkin sujunut, mutta hermostuksissani pysäytin kellon ja lopetin. Syke jäi 169:än, reilusti alle maksimin: kaikkea en saanut irti.

Viime perjantain jälkeen juoksin sunnuntaina 12.1 lentävän 100 m lähes täysillä, 300 metriä 90 prosentin vauhdilla 200 metrin nykykunnosta ja lopuksi taas lentävän 100 m. Jos joku kysyy, mikä järki siinä oli, en voi antaa muuta selitystä kuin että lihakset kaipasivat rentoja täysvauhtisia satasia, mutta kieltäytyivät maitohappokylvystä 300 metrillä, minkä ottamiseen palautusaika edellisen sunnuntain harjoituksen stressistä oli ilmeisesti liian lyhyt.

Tiistaina 14.1 kävin kokeilemassa Pirkkahallin rataa ja pystyin juoksemaan täysvauhtisen 200 m, mutta aivan rennosti se ei sujunut; syke nousi 168:an; silti pääsin ensimmäistä kertaa harjoituksissa sisällä alle 30 sekunnin. Tosin Pirkkahallin kierros on ylipitkä. Eilen 16.1 juoksin vain palauttavia satasia, koska tiistain ja keskiviikon aikana tuli istuttua ainakin 15 tuntia.

SM-hallit ovat kahden viikon kuluttua; yhden kovan anaerobisen harjoituksen aion tehdä ja kilpailla 26.1.14; muutoin herkistelen.
S

Kunnonhallinta juhlapyhinä

Jouluviikot ovat useimmille ikiurheilijoille perinteisesti tavanomaista kevyemmän harjoittelun aikaa lihashermostojärjestelmän lepuuttamiseksi, akkujen lataamiseksi. Kun tarjolla on monenlaisia herkkuja, painonhallinta voi muodostua yllätykseksi; eihän lepoa sovi pilata puntarissa käynneillä. Ylimääräiset kalorit muuttuvat kuitenkin kehon rasvaksi.

Ennen kuin aloitin pikajuoksun ikiurheilijana, tein jouluviikkoina yleensä hiihto- tai kävelylenkkejä. Pelkkä aerobinen liikunta rasvanpolttosykkeellä ei kuitenkaan pidä painoa kurissa, jos juhlaruoasta saadaan tavanomaista enemmän kaloreita. Lisäkaloreiden poltto vaatii paljon harjoitteluminuutteja: yksi tuopillinen jouluolutta suunnilleen puoli tuntia lisää hölkkää.

Aerobinen harjoittelu vaikuttaa myös siten, että mitä enemmän harjoittelee sitä enemmän menettää lihasmassaa (lean body mass); rasvan voi polttaa vain kerran, jonka jälkeen keho alkaa purkaa lihasmassaa polttoaineeksi. Ikiurheilijan perusongelma on taas se, että lihasmassa vähenee luonnostaan iän myötä; siksi hänen päätavoitteensa on saada lihasmassa vähenemään mahdollisimman hitaasti.

Ylimääräisten kaloreiden polttamiseksi olisivat intervallivedot tärkeitä. Ne lyhentäisivät harjoitteluaikaa ja lihaksisto kuluttaisi energiaa enemmän myös harjoitusten jälkeen. Tänä talvena juoksuun soveltuvat tiet ja polut ovat olleet liian jäiset, jotta pystyisi tarpeeksi nopeaan vauhtiin riittävän pitkän matkaa; vammariski vaanii aina juostaessa epätasaisilla poluilla ja hämärässä, vaikka ei olisi liukastakaan.

Kaloreita voi tietysti polttaa myös kuntosalilla tekemällä lihasmassaa kasvattavia, kehon rasvaa vähentäviä harjoituksia (toistoja yleensä 6 – 12). Tekemällä lähes maksimaalisin painoin vain harvoja toistoja (1-5 kpl) ei lihasmassakaan kasva.

Usein on tavoite kohdistaa jumppa ja voimaharjoittelu painoin niihin kehon osiin, joissa ylimääräiset rasvat näkyvät. Nettiviisaiden mukaan se on turhaa: vain kaikkien lihasryhmien harjoittaminen pudottaa painoa, koska silloin rasva vähenee myös siellä, missä se ei näy. Samalla tavoitekilojen pudotuksen edellyttämä harjoitteluaika lyhenee huomattavasti. Koko kehon käsittävä lihaskuntoharjoittelu on siis paljon tehokkaampi rasvan polttaja kuin osaan lihaksistoa kohdistettu harjoittelu.

Painonhallinnassa ovat tietysti saadut kokonaiskalorit avainasemassa. Niitä voi yrittää säännöstellä toteuttamalla koettua viisautta: jos syö vain nälkäänsä ja juo janoonsa vain vettä, ei pidemmän päälle voi olla liian lihava eikä liian laiha.

Miten sitten harjoittelin kahden viime viikon aikana?

Liukkauden vuoksi tein ulkoharjoittelua kuutena päivänä keskimäärin ¾ tuntia kerralla, sunnuntaikävelystä korkeintaan 2/3-vauhtisiin lyhyihin vetoihin aerobisella alueella. Voimaharjoittelun omaista polvennostokävelyä tein silloin kun en uskaltanut ottaa lainkaan juoksuaskelia.

Lähimpään sisähalliin oli joululomalla tunnin ajomatka. Kävin siellä kerran ja tein mielestäni kohtuullisen pikajuoksukunnon ylläpitoharjoituksen: nopeaan lentävään 30 metriseen päättyvän verryttelyn jälkeen kaksi lähtöä telineistä ja päälle 300 m täysillä siten, että viimeisellä 50 metrillä oli lihaksissa samanlainen polte kuin kilpailuissa 400 metrin loppusuoralla.

Ennen venyttelyjä tein hieman perinteisiä jumppaliikkeitä, oma keho ainoana painona, ja neljänä päivänä pari tuntia kerrallaan risusavottaa, vastaten siis koko vartalon lihaskestävyysharjoittelua.

Kunto-Pirkkojen järjestämiin SM-halleihin 2014 on enää neljä viikkoa: kaksi ja puoli viikkoa nousujohteista harjoittelua, lomaan kaksi hierontaa, ja puolitoista viikkoa herkistelyä.

Harjoittelun ja kilpailemisen viemä aika

Ikäihmisen lihasmassa vähenee sekä jänteet ja nivelet menettävät joustavuuttaan. Siksi kaikkien ikäihmisten kannattaisi liikkua, vahvistaa lihaksistoaan ja tehdä venytyksiä. Kilpaurheilu pikajuoksuissa virkistysmielessä vaatii voimaa, nopeutta, räjähtävyyttä, mutta ennen kaikkea herkkyyttä. Siksi yleisurheilussa ei voi harjoitella niin p-usti, ei edes nuorena. Ikiurheilijan pikajuoksuharjoittelu on ensi sijassa herrasmiesurheilua.

Pystyn tekemään kaksi maitohapollista harjoitusta viikossa. Niistäkin vain toisessa juoksen raa’an tuntuisen 200 – 350 metrin matkan, toisessa matkojen ollessa 70 – 150 metriä. Muu harjoittelu on luonteeltaan sellaista juoksentelua tai pyrähtelyä, jossa yritän välttää maitohappojen kasautumista lihaksistoon. 

Yksi harjoitus kestää yleensä noin 70 – 80 minuuttia: alkulämmittely 40 – 50 min hitaasti nopeutta nostaen, seassa lyhyitä venytyksiä ja jäsenien retkuttelua; varsinainen harjoitus noin 10 - 20 minuuttia, joka sekin on suurimmaksi osaksi kävelyä ja lihasten ravistelua; lopuksi 5 – 10 minuuttia jäähdyttelyjuoksua ja pompiskelua. Tämän päälle teen venyttelyjä harjoituksesta palautumisen edistämiseksi ja liikelaajuuden ylläpitämiseksi.

Viime kauden 2012 - 2013 aikana merkitsin kalenteriini harjoituspäivät niiden sisällön mukaan:
- aerobista juoksentelua (pulssi korkeintaan 140) tai hiihtoa: 58
- kiihdytys- tai lähtöharjoituksia (matka alle 50 m): 36
- nopeuskestävyys (matka 70 - 150 m): 32, joista kilpailu kolmena päivänä 100 m:llä
- nopeuskestävyys tai tempovetoja 170 - 250 m: 21, joista kilpailu neljänä päivänä 200 m:llä
- 400 metriä palvelevat anerobiset vedot (250 - 400 m): 21, joista kilpailtu viitenä 400 m:llä

Tässä vaiheessa harjoitus- ja kilpailupäivien luku on 168, mutta hiihtoa siihen sisältyy 20 päivänä.
Näiden lisäksi kävin ohjatussa eläkeläisten kuntosaliryhmässä tai tein itse verryttelyn jälkeen kevyttä voimanhankintaa sekä loppuvenyttelyjä 27 päivänä.
Yhteensä harjoittelin ja kilpailin siten 195 päivänä, vuosituntien ollessa noin 240 tuntia. Tähän tuntimäärään on lisättävä venyttelyjen viemä aika, joka vaihtelee parista minuutista 40:en minuuttiin harjoituspäivää kohti.

Tätä enemmän en yksinkertaisesti pysty harjoittelemaan, koska lihakset jumiutuisivat varmasti. Itse asiassa viime talvisen kokemuksen perusteella jätin kuntosaliryhmän pois tältä talvelta, koska siinä tulee yhden tunnin aikana tehtyä liian kova pläjäys voima- tai kuntopiiriharjoittelua. Ongelma ovat nimittäin ne nk. välipäivät, joiden pitäisi olla lepopäiviä, mutta jotka eivät sitä ole, koska on pakko tehdä lumitöitä talvisin sekä pihan ja ympäristön hoitoa kesäisin.

Aikuis-, virkistys- vai ikiurheilu?

Veteraaniurheiluliitto muutti nimensä Suomen Aikuisurheiluliitoksi. Vanhan nimen protestointi oli voimakkainta naisten keskuudessa; nuoret keski-ikää lähestyvät naiset ovat suurin ja nopeimmin kasvava ryhmä, joka on hakeutunut ja hakeutumassa harrastuksen pariin.

Aluksi käytettiin  termiä veteraaniurheilu, mutta sen on korvannut masters athletics, ikäurheilu, ikiurheilu. Senioriurheilustakin on puhuttu, mutta masters athletics näyttää tällä hetkellä väkevimmältä käsitteeltä.

Ikiurheilijat (masters athlete, Altensportler/in) ovat yleisurheilussa kilpailemista harrastavat, jotka eivät kilpaile avoimessa sarjassa mutta jotka ovat vähintään 30 vuotiaita. Valmennuskirjallisuudessa käytetään myös nimitystä virkistysurheilija (recreational athlete).

Maailmalla ikäurheilu on usein saman järjestön hoteissa kuin huippu-urheilu, jonka hoitaja on Suomessa Suomen Urheiluliitto. Urheiluliitto ei huolinut veteraaneja suojaansa 1970-luvulla, kun ala järjestäytyi kansainvälisesti. Seuraus on se, että huippuyleisurheilumme on näivettynyt: liitossa on palkkalistoilla saman verran väkeä kuin huippuyleisurheilijoidemme määrä.

Tavalliset kansalliset kilpailut ovat ensi sijassa lapsiyleisurheilua varten. Tähtikisat ovat tasoltaan seuraavat kansalliset, mutta potevat osanottajien vähyyttä; Eliittikisoissa jylläävät liian usein II-tason kansainväliset kyvyt varsinaisen huippuyleisurheilun rajoittuessa keihäänheittoon, mutta toivottavasti ensi kesänä jo naisten 3000 metrin esteisiin ja naisten 100 metrin aitoihin.

Kukoistava huippuyleisurheilu vaatii kilpailutoimintaa ilmiselvästi kaikilla tasoilla.

Veteraanikilpailut eivät suinkaan ole suomalainen keksintö vaan nykymuotoisten ikäryhmittäisten kilpailujen isä on englantilais-amerikkalainen David Pain San Diegossa, jossa pidettiin ensimmäiset USA:n mestaruuskilpailut 1968, myös toiset ja kolmannet 1969 - 1970. 

Ensimmäiset kansainväliset veteraanikisat pidettiin Lontoossa 1972, kun David Pain organisoi amerikkalaisten veteraaniurheilijoiden matkan Eurooppaan Münchenin olympialaisten aikaan. Mukaan liittyi myös ryhmä Australiasta. Yhtenä pontimena oli verestää Helsingin olympialaisten muistoja, tietysti kilpaillen. Siksi matkalla järjestettiin kilpailut myös Helsingissä, Tukholmassa, Göteborgissa ja Kölnissä; ks. Bryan Thomas: Age is no Barrier – A History of Masters/Veterans Athletics in Australia, Australian Masters Athletics Inc, 2011; lataa pdf tästä. Ikiurheilijoiden ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailutkin pidettiin Torontossa 1975, kaksi vuotta ennen ensimmäisiä Suomen mestaruuskilpailuja.

Jouko Ylä-Liedenpohja
M68: 8,88i - 13,90 - 29,26 - 1.05,80