keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Ikiurheilijoiden maailmantilastot
Alfred Hermes kirjoittaa Senioriyleisurheilu-lehdessään John Seton ylläpitämistä ikiurheilijoiden maailmantilastoista, jotka ovat lähes valmiit vuoden 2015 osalta. Suomessa tehtyjä tuloksia en löytänyt lyhyen selauksen aikana ainakaan omista lajeistani. Ikäryhmälistat avautuvat tästä
maanantai 19. joulukuuta 2016
Leiri Teneriffalla
Juhlaisien viikkojen
aikana harjoittelu on kohdallani useina vuosina ollut varsin sekalaista,
tavoitteetonta. Ainoa yhteinen piirre eri vuosien välillä tuntuu olevan, että
se on kevyempää kuin ennen joulua tai loppiaisen jälkeen. Sekaan olen sovittanut ainakin yhden täysvauhtisen alaktisen tai nopeuskestävyysharjoituksen; ks.
Kunnonhallinta
juhlapyhinä ja Karstanpolttoa.
Kyse on siten herkistelyn
luonteisesta harjoitusjaksosta
Kaksi
ensimmäistä joulukuun viikkoa tuli vietettyä Teneriffalla, Euroopan talvikauden pikajuoksupääkaungissa. Eräänlainen herkistelyjakso sekin oli lämmön vuoksi: lähimmän hiekkarannan
jyrkkyydestä johtuen en iskiaksen pelossa uskaltanut juosta siinä enkä konkata,
mutta kolmasti kävin kentällä pitämässä yllä nopeutta, kaksi verryttelyvauhtista
juoksentelukertaa sora-/murskepolulla ja kaksi leppoisaa mäkiharjoitusta
Tämä viikko ennen joulua on tarkoitus keskittyä täysvauhtiseen pikajuoksuun; toivottavasti lihaksisto
sallii myös yhden kuntosalikäynnin, koska mäkijuoksu ja -kävely jäivät Teneriffalla ainoaksi voimanhankinnan muodoksi
Tunnisteet:
harjoittelun jaksotus,
herkistely,
kuntosali,
pikajuoksu,
voimanhankinta
maanantai 14. marraskuuta 2016
Turistina Perthissä, hiihtokausi alkuun
Ikiurheilijoiden MM-kisat Australiassa jäivät osaltani pelkäksi turismiksi. Vasen
etureisi ei kestänyt 200 metrin alkulämmittelyssä täyttä vauhtia 31.10.2016.
Edellinen päivä oli Perthissä kolea, aurinkoa ja tuulta, mutta mineraaliveden
asemasta olin juonut vain kahvia ja tavallista vettä. Siksi veri lienee ollut
liian laimeata, mikä imi suolat lihaksistosta.
Suolojen tasausilmiössä kahden nesteen välillä on kyse osmoosista, jo
keskikoulun kemiassa opitusta asiasta.
Mutta keskikoulusivistyksen hallintahan on tunnetusti vaikeata, erityisesti korkolaskun, josta eläkejärjestelmästämme käytävä sivuraiteilla jatkuvasti kulkeva keskustelu on loistava esimerkki.
Perthissä tuli verryteltyä kolmasti kaupaunkiloman ja auringonoton ohella.
Helsingissä pääsin eilen jo hiihtämään;ks. myös. Tosin kelit näyttävät katoavan jo huomenna. Vuonna 1980 saaattoi Helsingissä hiihtää jo lokakuun loppupuoliskolla

400 metrin harjoittelu,
hiihto,
ikiurheilijoiden MM-kisat,
ikiurheilu,
osmoosi,
Perth2016,
suolatasapaino
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Ylikunnossa
JKU tarjosi
mahdollisuuden kunnontarkistukseen SM-halli5ottelujen yhteydessä; ks. lisälajien
tulokset. Ylikunto lienee osuvin selitys tuloksilleni: 200 m 30,48 ja 400 m
1.09,79. Juoksuista palautuminen oli nopeaa. Kaksi
juoksua kolmen tunnin välein oli tarkoitettu luonnollisesti hyväksi harjoitukseksi. Mutta koska juoksu ei ollut väljää eikä terävää
kummallakaan matkalla, harjoitus ei muodostunut tavoitelluksi.
Mistä ylikunto?
Juoksin viime
sunnuntaina 2.10 Oulunkylän kentällä ehkä syksyn kovimman
intervalliharjoituksen. Sää oli aurinkoinen, mutta vain 13 - 14 asteista, mikä
tuntui selvästi lihaksissa ja vauhdeissa, vaikka kolmikerrostrikoot olivat jalassa.
Sen jälkeen "herkistelynä" ennen Jyväskylän kilpailua tein yhden nopeuskestävyysvedon, jonka jälkeen
konkkasin, ja yhden alkulämmittelyn luonteisen alaktisen harjoituksen.
Nopeuskestävyysharjoitus
oli vain kaksi päivää intervalliharjoituksen jälkeen, kun yleensä teen
sellaisen vasta kolmantena tai neljäntenä päivänä ja välissä palauttavan harjoituksen;
tässä todennäköisin syy ylikunnolle. Myös edellisellä viikolla olin juossut intervalli- (26.9) ja palauttavan (27.9) harjoituksen ulkona aurinkoisessa, koleassa säässä, mikä tuntui lihaksistossa. Torstaina 29.9 oli syksyn ensimmäinen 200 metrin harjoitus, palauttava seuraavana päivänä, eli viikko oli kokonaisuudessaan kovan harjoittelun viikko.
Voimaharjoittelu jaloille jäi kuulantyönnössä koheltamisen jälkeen kahdeksi varovaiseksi konkkausharjoitukseksi, Jalka kärsinee jatkossa pikavoimaharjoitteet kuntosalilla.
Lisäys 11.10.16 klo 16: HAMPAAT Tahmeaan juoksuun 8.10 saattoi vaikuttaa myös ientulehdus, joka oli muodostunut yhden viisaudenhampaan ientaskuun, josta vuoti mätää juuristoon. Hammas poistettiin tänä aamuna ja kiellettiin muutamaan päivään ponnistelemasta hikeen, jotta paikka arpeutuisi kunnolla

200 m,
400 m,
herkistely,
intervalliharjoittelu,
JKU,
nopeuskestävyys,
pikajuoksu,
pikavoima,
ylikunto
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
Peruskuntojakso ohi
Perthissä pidettävien ikiurheilijoiden MM-kilpailuihin valmistautuminen vaati luonnollisesti peruskuntojakson SM-kisojen jälkeen: viidessä viikossa kokonaista 21 harjoitusta, mutta keskikestoltaan alle tunnin. SM-kisojen 100 metrin kokemus oli, että myös pidempiaikaisia harjoituksia pitäisi tehdä tai harjoitella toisinaan kahdesti päivässä.
Kuntosalikertoja oli jaksolla vain kaksi, mutta parina päivänä tuli oltua risusavotassa, joten kehon voimatasot ja lihaskestävyys eivät aivan rapautuneet.
Juoksuharjoittelu tapahtui vuorotellen aerobisella ja anaerobisella puolella energiajärjestelmiä. Yhtään rääkkiharjoitusta ei tullut tehtyä, mikä toivottavasti auttaa juoksuhalujen löytymisessä, kun pyrin jatkossa täysvauhtisiin vetoihin. Kokonaisuudessaan jakso tuntui kevyeltä.
Luin Athletics Weeklystä David Hemeryn harjoitteluvuoden jaksotuksesta ennen 400 metrin aitojen kultamitalijuoksuaan 1968. Vaikka hänen ohjelmistaan otetaan määristä pois 2/3 ja nopeudet pudotetaan vastaamaan nykytasoani, silti mennyt peruskuntojakso tuntuu jokseenkin kalvahkolta.
Perthissä päämatkani on 400 metriä; melkein kaikki viime vuoden Lyonin MM-kisojen osallistujista näyttävät olevan mukana vahvistettuna kovan tason paikallisilla edustajilla. Jotakin muutosta harjoitteluun pitäisi saada aikaiseksi alkavassa valmistautumisjaksossa, jotta parantaisin kuluneen kesän tuloksia.
Jatkoa 17.9.16: Peruskuntokausi jatkuu sittenkin. Kävin toissapäivänä Liikuntamyllyssä. Harjoitus oli sama kuin tavallinen alkuverryttely ennen 100 metrin kilpailua, paitsi ei lentävää 30 metristä, lisäksi kaksi 3-pisteen lähtöä ja kaksi 95 prosenttista 120 metristä. Vauhditonta pituuttakin hyppäsin ja lopuksi työnsin kuulaa (kaksi ilman vauhtia ja neljä vauhdilla) sekä päälle kolme palauttavaa vetoa alamäkeen. Missään vaiheessa ei tuntunut kipua. Kotona venyttelin, jonka jälkeen kipu alkoi: 20 cm polvilumpiosta ylös ja 5 cm alas sisäreittä on kipein kohta. Jääpussihoitoa annoin vaahtomuovirullailun jälkeen mutta teho on heikko, koska kipu on syvällä. Todennäköisesti kuulaa työntäessä on tullut pieni repeämä, joka sitten venytellessä on revennyt lisää. Kipupistekin on kuulantyönnölle ominainen. Oikea jalkahan kiertyy työntöasentoon tultaessa.
Eilen kävin hissuttelemassa ja renkuttelemassa jalkoja. Kun jalkaa pyörittää tai laskeutuu kyykkyyn, lievää kipua tuntuu, tai portaita alas mennessä, vähemmän portaita ylös mentäessä.
Huomenna sunnuntaina olisi ollut tarkoitus juosta hieman pidempiä vetoja ja aloittaa ensi viikolla varsinaiset tehotreenit, mutta aerobisiksi taitavat vedot jäädä

David Hemery,
harjoitusvuoden jaksotus,
ikiurheilijoiden MM-kisat,
lihaskestävyys,
Perth2016,
peruskuntokausi,
venyttely
torstai 1. syyskuuta 2016
Harjoitukset ja kilpailut 2015-16
MM-kisoihin tuli ilmoittauduttua eli kausi jatkuu. Taas on vuositilaston aika. Vuoden 9/2015 -
8/2016 harjoitukset ja kilpailut (suluissa edeltävä vuosi): käsitteiden selitykset
- 43 (33) päivänä
aerobisia/palauttavia harjoituksia; nyt olen kirjannut erikseen
palauttavat 23 ja aerobista kuntoa kohottavat 20 (näistä kahtena hiihtoa)
- 28 (25) päivänä
anaerobisen perustan rakentamista
- 30 (43) päivänä alaktinen- 20 (14) päivänä Glykol100 -harjoitus, joista yhtenä (kolmena) päivänä 100 metrin kilpailu
- 27 (34) päivänä Glykol200 -harjoitus, joista seitsemän (kahdeksan) 200 metrin kilpailua
- 14 (26) päivänä Lactic400 -harjoitus, joihin sisältyy viisi (12) 400 metrin kilpailua
- 32 (22) päivänä voimanhankintaa, joista vain kolme plyometrista päivää
Kilpailu- ja harjoituspäiviä tulee siten yhteensä 194 (197), joista juoksupäiviä on 160 (169).
Merkittavimmät erot edelliseen vuoteen ovat: aerobisten harjoituspäivien luku on noussut kymmenellä johtuen osaksi kuluneen elokuun lopun kilpailemattomuudesta, mutta myös tarkoituksellisesti; 400 metrin kilpailupäivät ovat vähentyneet seitsemällä ja 400 metrin maitohappoharjoitukset ovat vähentyneet viidellä; juoksupäivien kokonaismäärän vähennystä vastasi voimanhankintapäivien nousu.
Tuloksellisesti paransin 400 metrin aikaa 0.16 sekuntia viime kesään nähden, mutta 200 metrin ja 100 metrin ajat huononivat 0.28 ja 0.06 sekuntia. Erityisesti jälkikäteen harmittaa se, etten lasketellut SM-kilpailujen alkuerässä 100:a metriä täysillä, koska se oli ainoa kerta kun olin herkässä kunnossa.
Tunnisteet:
aerobinen,
alaktinen,
anaerobinen,
glykolyyttinen,
hiihto,
ikiurheilu,
maitohappoharjoitus,
palauttava harjoitus,
Perth2016,
plyometria
perjantai 26. elokuuta 2016
Takareisiongelma: SM-kisojen jälkitautia?
Harjoittelu- ja kilpailuvuosi oikeastaan vaihtui, kun ponnistavan jalan takareisi kramppasi elokuun puolivälissä. Olin juossut 200 m lähes täyttä ja parinkymmenen minuutin palautuksen jälkeen aioin vetäistä lentävän satasen. Mielessä oli osallistua seuraavana lauantaina Harjavallan kilpailuihin.
Vamma-alue laajeni hieman kun seuraavana päivänä tempaisin yli 20 kiloisen taakan maasta. Repeämää lihakseen ei tullut, koska polvitaive ei mustunut verestä. Kipualue on takareiden herkimässä kohdassa, jossa se haarautuu. Viimeksi se revähti pahasti kesäkuussa 2010: takareiden alaosa ja polvitaive mustuivat.
"Nettivalmentaja" kertoi tällaisen hamstring strain -ongelman olevan tyypillistä takareiden revähtämisen kerran kokeneelle pikajuoksijalle ja johtuvan lähtöharjoituksista, aggressiivisesta kaarrejuoksemisesta ja nopeuskestävyysharjoituksista, kun kilpailukauden herkistelyvaiheessa takareiden vahvistamiseen tähtäävä voimanhankinta vähenee tai poistuu.
Juuri näin kävi osaltani: SM-kisoja edeltäen tein viimeisen kuntosalikäynnnin neljä ja puoli viikkoa aikaisemmin; konkkaukset, loikat ja hyppelyt lopetin viikkoa ennen; vähensin myös alkulämmittelyn aikaisia vahvistusliikkeitä kuten jalkojen pyörityksiä ja taaksepäin skippausta herkistelyjaksolla. Ja mikä ehkä pahinta, en tehnyt niitä juuri lainkaan SM-kisojen jälkeisenä viikkona ennen kuin sedundaattori kädessä kiihdytin kaarteesta suoralle. Takareisien harjoittamattomuutta siis!
Krampin jälkeen harjoittelu muuttui luonnollisesti peruskuntokauden tapaiseksi. Juoksu on tapahtunut aerobisen ja anaerobisen rajamailla ja reisien vahvistamisessa olen yrittänyt nostaa eksentristä voimanhankintaa suhteessa konsentriseen.
Kun pikajuoksu alkaa luonnistua, pääpaino on aluksi alaktisissa harjoituksissa ja rennoissa pidemmissä vedoissa Vantaan rantojen suorilla, korkeintaan 5/6 vauhtia. Vasta myöhemmin siirryn nopeuskestävyysharjoituksiin ja kaarrejuoksuun. Mutta siinä vaiheessa viikot valmistautua Perthin MM-kilpailuihin ovat jo vähissä.

hamstring strain,
ikiurheilijoiden MM-kisat,
ikiurheilu,
kaarrejuoksu,
Perth2016,
Pikajuoksijan herkistely,
takareisien vahvistaminen,
takareisiongelma,
veteraaniurheilu
maanantai 8. elokuuta 2016
Iisalmen SM-kisat
Ikiurheilijoiden liitto SAUL piti Suomen mestaruuskilpailunsa Iisalmessa Iisalmen Visan järjestäminä yhteistyössä naapuriseurojen Lapinlahden Vedon ja Vieremän Koiton kanssa. Järjestelyt olivat loistavat; tulokset
Ainoa puheenaihe oli palkintojenjako, joka venyi taukojen vuoksi usein yli tunnin päähän kilpailun päättymisestä. Miksi noudattaa jotakin IAAF:n pykälää ja odottaa protestiajan päättymistä, kun Tampereella SM-halleissa hitaat hämäläiset jakoivat palkinnot käytännössä heti maaliintulon jälkeen tulosten valmistuttua?
Perjantaina 5.8. oli sadat metrit. Alkuerässä juoksin kesän parhaani 14,43, mutta loppukilpailussa 14,46. Ehkä se, että niiden välissä oli lähes kaksi ja puoli tuntia, verotti loppukilpailujuoksusta herkkyyden, koska oli suoritettava alkulämmittely uudestaan. Alkulämmittelyni kestää noin 50 minuuttia ja se on käytännössä sama kuin alaktinen harjoitukseni, mutta lisättynä kahdella tai kolmella kiihdytyksellä tai telinelähdöllä. Alaktisen harjoitukssen teen kilpailukaudellakin vain kolme tai neljä kertaa kuussa.
Essi Grader videoi kännykällä loppukilpailun maaliintulon:
Lauantain 6.8 M70 200 metriä voitin kuten sunnuntain 7.8 M70 400 metriä, joka tosin oli täpäristä täpärin; tulokset
Yllä Heikki Kuulasmaan ottama kuva 200 metrin palkintojen jaosta: hopeaa Vesa Mäki ja pronssia Kalevi Alatalo (lisätty 20.9.2016)
Tunnisteet:
Iisalmen Visa,
Iisalmi,
ikiurheilijoiden SM-kisat,
ikiurheilu,
SAUL
tiistai 12. heinäkuuta 2016
Ikiyleisurheilijoiden luokittelu
Siivotessa löytyy usein mielenkiintoisa papereita, joita ei raaskikaan heittää paperinkeräykseen. Sellainen oli Vesa Korpimäeltä saamani ikiyleisurheilijoiden luokittelutaulukko. Sen on laatinut Pentti Nieminen, jonka luokitteluperusteet löytyivät hakukoneella. Valitettavasti kyseisellä sivulla oleva linkki entisen Suomen Veteraaniurheiluliiton, siis nykyisen Aikuisurheiluliiton, sivulle ei toimi, jotta myös hyppyjen ja heittojen luokkarajat löytyisivät netistä
Tunnisteet:
ikiyleisurheilija,
Pentti Nieminen,
yleisurheilun luokittelu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)