Jos joka vuosi harjoittelee samoin, on turha odottaa tulostason parannusta. Meillä ikiurheilijoilla se pitää vain suhteuttaa omaan laskevaan käyräämme ikävuosien karttuessa
Blogin oikeassa kulmassa on parhaita tuloksia eri vuosilta. Aloitin aikuisten ikäryhmäurheilun kilpailuihin osallistumiseen tähtäävän harjoittelun elokuussa 2009. Ensimmäinen varsinainen kilpailuvuosi oli 2011, josta kykenin hieman parantamaan tuloksiani 2013. Sen jälkeen tulostaso on laskenut, erityisen voimakkaasti viime vuoden 2017 kesällä eli M72 -kesänä
Miten siis harjoitella erilailla, että saisin laskevan tuloskäyrän pysähtymään tai mieluummin kääntymään ylöspäin?
Lihasten surkastuminen ja nivelten jäykistyminen on ikiurheilijan laskevan tulostason taustalla. Jotakin siis "tarttis tehrä" näillä alueilla
Vuosina 2009 - 2011 voimanhankintani jaloille oli yksinomaan ylä- ja alamäkijuoksua sekä konkkausta ja loikkimista; ylävartalolle etunojapunnerruksia ja leuanvetoa sekä lisäksi vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Syksystä 2011 vuoden 2012 loppuun asti olin Helsingin kaupungin senioreille järjestämässä ohjatussa kuntosalitoiminnassa, jolloin opin kuntosalilaitteiden käyttöä. Sen jälkeen olen yrittänyt harjoittaa painojen kanssa omaehtoista voimanhankintaa, joka palvelisi enemmän pikajuoksua. Kaupungin ryhmien kokovartalon kuntopiiriharjoittelun koin erinomaiseksi 400 metrille, muttei niinkään räjähtävyyttä vaativille lyhyille pikamatkoille
Voimanhankintaa olisi siten jollakin tavalla lisättävä tai saatava se viime vuosia järkevämmäksi
Olen yrittänyt nyt kolmen viime viikon aikana aloittaa voimanhankinnan kahdesti viikossa joko painoin tai hyppelyin ja loikkimalla. Laiskanpäiviähän minulla riittää, koska etupäässä vain makaillen seuraan kännykästä maailmanmenoa. Siis, aion lisätä nimenomaan erillisiä voimanhankintapäiviä
Ylä- ja alamäkijuoksu on vähentynyt vuoden 2013 jälkeen ja se, mitä teen, ei viime vuosina ole ollut varsinaista rääkkiä. Yhtenä syynä on ollut lisäjumiutumisen pelko, koska ongelmat ovat jatkuvasti liittyneet riittämättömän palautumisen tunteeseen anaerobisten harjoitusten jälkeen. Jalat ovat väsyneet, toisinaan raskaat, vaikka en olisi juossut kolmeen, neljään päivään
Ainoat harjoitukset, joista lihakset tuntuvat palautuvan vielä kahden nukutun yön jälkeenkin, ovat maksimivoimaharjoittelu ja kova plyometrinen harjoitus alaktisen pikajuoksun päälle. Ehkä näitä tulee tehtyä liian harvoin, erityisesti maksimivoiman hankintaa
Alkuvuosina myös venyttelin selvästi enemmän kuin viime vuosina. Pidin erityisiä venyttelypäiviä, joiden alussa oli lämmittelyksi jäsenten pyörittelyä, renkutusta ja kotijumppaa. Jospa alkaisin kutsua tällaista lihashuoltoa yoogaksi, tulisikohan niitä tehtyä
Tämä kaikki on ikiurheilijana hyväksi havaittua vanhaa. Mutta jotain uutta harjoitusärsykettä pitäisi myös keksiä
maanantai 24. syyskuuta 2018
Harjoittelun erilaistaminen!
Tunnisteet:
aikuisten ikäryhmäurheilu,
ikiurheilu,
kokovartalon lihaskuntoharjoittelu,
kotijumppa,
palautuminen,
veteraaniurheilu,
voimanhankinta,
yooga
tiistai 4. syyskuuta 2018
Laskevalla tuloskäyrällä 2018
Tuloskunto
jatkui laskevalla käyrällä edelliskesästä: 400 m 1,5 s hitaammin, mutta talvesta 2017 melkein kolme
sekuntia; 200 m 0,12 s mutta hallikaudesta 2017 0,68 s; 100 m 0,15 s hitaammin
Tarkastelen jälleen kalenterimerkinnöistä koottua vuositilastoa; edellinen vuosi
Tarkastelen jälleen kalenterimerkinnöistä koottua vuositilastoa; edellinen vuosi
Vuoden
9/2017 - 8/2018 harjoitus- ja kilpailupäivät; käsitteiden
selitykset
-
kaikkiaan 53 päivänä aerobisia harjoituksia; eriteltyinä palauttavat 31 ja
aerobista kuntoa kohottavat 22, joista jälkimäisessä kolme vähennystä edelliskaudesta
- 11 päivänä
anaerobisen perustan rakentamista ,
mikä enemmän kuin puoliintui
- 36 päivänä
alaktisia lähtö-, kiihdytys ja maksiminopeusharjoituksia, mikä vastasi
suunnilleen kolmen edellisen kauden keskiarvoa
- 21 päivänä
Glykol100 –harjoitus tai 100 metrin kilpailu
eli käytännössä sama kuin edellisenä kautena
- 22 päivänä
Glykol200 –harjoitus tai 200 metrin kilpailu ,
pudotusta neljä
- 10 päivänä
Lactic400 –harjoitus tai 400 metrin kilpailu, vähennystä vuodessa yli puolet
- 23 päivänä
voimanhankintaa tai plyometrisia harjoituksia, mutta lisäksi
- 18 alaktista päivää on sisältänyt plyometrisia harjoituksia ja
- 23 juoksupäivää on päättynyt leuanvetoa laajempaan keski- ja ylävartalon voimanhankintaan; erilaista voimanhankintaa täten kaikkiaan 64 päivänä, nousten viidenneksen edellisvuodesta, mutta en enää tehnyt jaloille 5-6 liikkeen harjoituksia, vaan vain 1-3 liikettä
Harjoitus- ja kilpailupäiviä tulee siten yhteensä 176 (pudotusta 16 eli yli 8 prosenttia), joista juoksupäiviä on 153 (pudotusta 23!). Näistä on anaerobisia 100 (pudotus 22)
Merkittävin ero edelliseen kauteen verrattuna on se, että maitohappoharjoitukset ja anaerobisen perustan rakentamisharjoitukset enemmän kuin puoliintuivat. Se edusti osaksi paluuta aikaisempiin vuosiin, osaksi 400 metrin kilpailupäivien entisestään vähenevää määrää.
Täysvauhtisen juoksuharjoittelun laatu hyötyi kesän 2018 helteistä, mutta silti lihaksisto tottui kilpailuvauhtiseen harjoitteluun tavattoman hitaasti. Yksi syy varmaan oli se, etten hallikaudella akillejänneongelman takia kyennyt nopeuskestävyys- ja maitohappoharjoitteluun. Samalla jäi viikko kansainvälisissä hallimittelöissä kisaamatta, minkä tuoma kovuus on aikaisemmin lounut pohjaa kevään ja kesän harjoittelulle
Tunnisteet:
400 metrin harjoittelu,
aerobinen,
akillesjänneongelma,
alaktinen,
anaerobinen,
maitohappoharjoitus,
plyometria,
voimaharjoittelu
tiistai 21. elokuuta 2018
Yleisurheilun juhlaa
Helsingin
Kisa-Veikot järjesti mallikkaasti aikuisten ikäryhmäurheilun SM-kilpailut Eläintarhan
urheilukentällä viime viikonloppuna; tulokset
Osanottajia yleisurheilun juhlassa oli yli 1000. Ikäryhmässäni 70 - 74
vuotiaissa oli runsaasti osanottajia ja taso kova. Tuloksillani ei yltänyt
mitalikamppailuihin: 100 m 15,14; 200 m 31,20 ja 400 m 72,72
Kesän helteet
helpottivat harjoittelua, mutta silti minulla oli vaikeuksia rataharjoituksissa
kilpailuvauhtisten vetojen kanssa lähes koko kesän. Lihaksisto tahtoi tehdä tenän 200 metrin
vedoissa jo 130 metrin kohdalla, paitsi jos sain juosta myötätuulessa sekä
kaarteen että suoran. Samoin 400 metriä palvelevissa vedoissa tuli äkkipysähdys
noin 280 - 300 metrin kohdalla aivan kuin ensimmäisissä harjoituksissa
ikiurheilijana kevätkesällä 2010; kivituhkapolkujen vauhdissa en kokenut samaa ongelmaa
Olisiko radalla pitänyt siten juosta enemmän vai juosta sisukkaammin
sorapoluilla? Harjoituskertoja en olisi kyennyt lisäämään, mutta ehkä
juoksemaan yhden lisävedon harjoituskertaa kohden
Tunnisteet:
HKV,
ikiurheilu,
pikajuoksu,
veteraaniurheilu,
yleisurheilu
maanantai 23. heinäkuuta 2018
Vesa Lappalainen pyrkii kansainvälisen ikiurheiluliiton WMAn johtoon?
Ken Stone on uusinut mainion masterstrack -sivustustonsa; masterstrack.blog. Yli kuukausi sitten se uutisoi Vesa Lappalaisen ehdokkuudesta World Masters Athletics'in presidentiksi; tietolähde on nykyinen presidentti Stan Perkins
Kun muut ehdokkaat ovat saksalaisten Margit Jungmann ja amerikkalaisten Gary Snyder, Ken Stonen mukaan eurooppalaisten äänet tulevat hajoamaan ja Gary Snyderin mahdollisuudet tulla valituksi paranevat
Ratkaisu tapahtuu siten Malagan maailmanmestruuskilpaulujen yhteydessä ensi syyskuun alussa. Ken Stone on lähettänyt kandidaateille kysymyslomakkeen ja lupaa tiedustelunsa tuloksia elokuun alussa
Kun muut ehdokkaat ovat saksalaisten Margit Jungmann ja amerikkalaisten Gary Snyder, Ken Stonen mukaan eurooppalaisten äänet tulevat hajoamaan ja Gary Snyderin mahdollisuudet tulla valituksi paranevat
Ratkaisu tapahtuu siten Malagan maailmanmestruuskilpaulujen yhteydessä ensi syyskuun alussa. Ken Stone on lähettänyt kandidaateille kysymyslomakkeen ja lupaa tiedustelunsa tuloksia elokuun alussa
Tunnisteet:
Aikuisurheilu,
Gary Snyder,
ikiurheilu,
Ken Stone,
Margit Jungmann,
Masterstrack,
Stan Perkins,
Vesa Lappalainen
Suomen Urheiluliitto ottaa ikiurheilijoiden kansainvälisen edustuksen
Jyväskylän Kalevan Kisojen 2018 yhteydessä Urheiluliiton hallitus on päättänyt, että "SUL on valmis edustamaan jatkossa Suomea Kansainvälisessä
veteraaniurheiluliitossa (WMA) ja Euroopan veteraaniurheiluliitossa
(EMA). Neuvottelut uudesta yhteistyösopimuksesta Aikuisurheiluliiton
kanssa jatkuvat".
Urheilijoiden kannalta tärkeintä on kuitenkin joukkueen johto Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuissa ja matkojen järjestäminen niihin; useat osanottajat ovat iäkkäitä eivätkä osaa ilmoittautua itsenäisesti Internetin kautta kansainvälisiin kilpailuihin eivätkä myöskään osaa toimia omatoimimatkaajina; kielitaidottomille sattuu kaikenlaista eivätkä järjestäjien ohjeet osanottajille ole välttämättä selviä englanniksikaan, puhumattakaan että järjestäjien englanti olisi aina ymmärrettävää; protestejakin joudutaan tekemään.
JKU järjesti Kalevan Kisojen yhteydessä timanttiliigan tyyliin näytöslajina sekä naisten että miesten sarjojen 100 metrin kutsukilpailut, ajat ikäkertoimin painotettuina. Voittajat olivat Katrin Mertanen ja Harri Huotari
Urheilijoiden kannalta tärkeintä on kuitenkin joukkueen johto Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuissa ja matkojen järjestäminen niihin; useat osanottajat ovat iäkkäitä eivätkä osaa ilmoittautua itsenäisesti Internetin kautta kansainvälisiin kilpailuihin eivätkä myöskään osaa toimia omatoimimatkaajina; kielitaidottomille sattuu kaikenlaista eivätkä järjestäjien ohjeet osanottajille ole välttämättä selviä englanniksikaan, puhumattakaan että järjestäjien englanti olisi aina ymmärrettävää; protestejakin joudutaan tekemään.
JKU järjesti Kalevan Kisojen yhteydessä timanttiliigan tyyliin näytöslajina sekä naisten että miesten sarjojen 100 metrin kutsukilpailut, ajat ikäkertoimin painotettuina. Voittajat olivat Katrin Mertanen ja Harri Huotari
Tunnisteet:
Aikuisurheilu,
EMA,
ikiurheilu,
JKU,
Jyväskylän Kenttä-Urheilijat,
Suomen Urheiluliitto,
veteraaniurheilu,
WMA
sunnuntai 27. toukokuuta 2018
Kun palauttava muuttui lihaskestävyysharjoitukseksi
Viikko sitten olin optimistinen kilpailukunnon kehittymisen suhteen, mutta totuus paljastuu kilpaillessa. Kenttäurheilijat-58 Aktia-veteraanikilpailujen 200 metrillä sain ajan 31,64 ja kaksi tuntia myöhemmin 400 metrillä 1.17,62 eli kuusi sekuntia hitaammin kuin vuosi sitten. Jaloissa alkoi maitohapot tuntua jo 120 metrin kohdalla samalla tavoin kuten kunnossa ollessani 280 metrin vaiheilla. Eli oli hiljennettävä, vaikka avauskilpailu olikin tarkoitettu harjoitukseksi
200 metriäkään ei sujunut yhtä väljästi kuin pari viikkoa aikaisemmat harjoitukseni, tosin silloin hieronnan jälkeen. Syy oli eilen kyllä siinä että viikko sitten tein palauttavaksi tarkoittamani harjoituksen Pukinmäen kentän nurmikolla, mutta paljasjalkatossuin. Olen juossut niillä sisäradalla usein, mutta nyt oli ensi kerta nurmikolla. Lopputulema oli tietenkin sama kuin olisin juossut paljain jaloin, eli seuraavana päivänä selvästi väsyneet ja kipeät lihakset, erityisesti erityisesti reisien sisä- ja ulkosivut.
Näin sitä voi pilata herkistelyjakson panemalla jalkaan ensimmäiset näkyviin tulevat tossut ja ajattelematta seurausvaikutuksia; rennot vedot nurmella muuttuivatkin lihaskestävyysharjoitukseksi, joka oli liian lähellä kilpailua. Olisi tietysti ollut eri asia jos olisin juossut joka viikko nurmikolla paljasjalkatossuin
200 metriäkään ei sujunut yhtä väljästi kuin pari viikkoa aikaisemmat harjoitukseni, tosin silloin hieronnan jälkeen. Syy oli eilen kyllä siinä että viikko sitten tein palauttavaksi tarkoittamani harjoituksen Pukinmäen kentän nurmikolla, mutta paljasjalkatossuin. Olen juossut niillä sisäradalla usein, mutta nyt oli ensi kerta nurmikolla. Lopputulema oli tietenkin sama kuin olisin juossut paljain jaloin, eli seuraavana päivänä selvästi väsyneet ja kipeät lihakset, erityisesti erityisesti reisien sisä- ja ulkosivut.
Näin sitä voi pilata herkistelyjakson panemalla jalkaan ensimmäiset näkyviin tulevat tossut ja ajattelematta seurausvaikutuksia; rennot vedot nurmella muuttuivatkin lihaskestävyysharjoitukseksi, joka oli liian lähellä kilpailua. Olisi tietysti ollut eri asia jos olisin juossut joka viikko nurmikolla paljasjalkatossuin
Tunnisteet:
200 m,
400 metrin harjoittelu,
lihaskestävyysharjoitus,
palauttava harjoitus,
paljasjalkajuoksu,
paljasjalkatossut,
Pikajuoksijan herkistely
lauantai 19. toukokuuta 2018
Harjoittelua helteessä
Aikainen
helleaalto mahdollisti viime viikonloppuna kevään ensimmäisen täysvauhtisen 400
metrin harjoituksen lievään ylämäkeen. Koko viime kesänä en kyennyt vastaavaan,
puhumattakaan että olisin kyennyt toistamaan sen radalla. Tänäkin kesänä
tilaisuus vastaavaan rataharjoitukseen lienee vasta juhannuksen jälkeen. Toivottavasti varsinainen kesä on yhtä lämmin kuin alkanut "pikkukesä"
Tarkoitus olisi
kilpailla Hiekkaharjussa
ensi lauantaina, 200 ja 400 metriä. Sen jälkeen ovat ikiurheilijoiden SM-viestit
Lappeenrannassa. Käytännössä tässä on edessä vain juoksun
terävöittämisharjoituksia kesäkuun puoliväliin saakka, jolloin on taas viisaudenhampaan
poisto. Sekin vaatii palautusta kuten kilpailut ja kovat harjoitukset
Kevään harjoittelu
on sujunut ilman takaiskuja. Haasteellisinta on tasapainoilu 400 metrin vaatiman
erityiskestävyyden ja 100 metrin lähtökiihdytyksen kanssa: täysvauhtinen alaktinen
lähtö- ja maksiminopeusharjoitus tuottaa selvästi eniten lihaskipua, joka taas
haittaa nopeuskestävyyden harjoittelua; maitohappoharjoituksesta ei palaudu kolmessa
päivässä kunnolla lähtöharjoituksia varten. Siksi helleaallon aikana
kalenterini täyttyi etupäässä palauttavista verryttely- ja venyttelypäivistä
Olenkin yrittänyt
siirtyä harjoittelussa kymmenpäiväajatteluun. Kymmenessä
päivässä ehdin harjoittaa kerran kaikkia energiajärjestelmiä, 1. alaktista (maitohapotonta)
ja 2. laktista (maitohapollista) anaerobista sekä 3. aerobista ja tehdä yhtenä
päivänä 4. voimanhankintaa; palauttavaa verryttelyä, juoksentelua ja venyttelyä
välipäivinä halujen mukaan
Joka jaksossa ei ole välttämätöntä tehdä kaikkia, koska päivän lihaskunto määrittelee kuitenkin sen mitä voi tehdä ja koska edessä olevat kilpailut määräävät sen mitä kannattaa tehdä
Tunnisteet:
100 m,
400 metrin harjoittelu,
alaktinen,
anaerobinen,
ikiurheilijoiden SM-viestit,
kiihdytys- ja lähtöharjoittelu,
maitohappoharjoitus,
maksiminopeus,
nopeuskestävyys,
palautuminen
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
Harjoittelun kärsimystä kaipaamassa
Akillesjänneongelman parantelu kesti kolme
ja puoli kuukautta. Nopeus
ja nopeuskestävyys rapistuivat vielä SM-hallienkin jälkeen. Paino on noussut
elokuun EM-kisojen jälkeen neljä kiloa. Ainoastaan vauhdittomassa pituudessa olen
pystynyt veteraaniajan parhaimpien harjoitustulosten tasolle
Tehoharjoittelun olemattomuus
on toisaalta merkinnyt sitä, että muita harjoituskauden tyypillisiä ongelmia ei
ole ollut, koska pääpaino on ollut akillesjänteen ja sen ympäristön lihasten vahvistamisessa
Toisaalta juuri
tästä johtuen harjoittelu muuttui liian totiseksi, koska oli vain yksi tavoite:
kyetä pikajuoksuun. Siitä puuttuivat omien rajojen koettelemisen kärsimykset, palautumisjaksojen jälkeen uudenlaisten kärsimysten kokeilut sekä harjoittelun ilo suoritustason parantuessa
Edessä on
pääsiäiskausi, joka yleensä on merkinnyt lyhyen peruskuntojakson alkua. Niin on
tarkoitus tänäkin vuonna, mutta sitä ennen on mahdollista tehdä yksi
tehoharjoitus 200 metrin aikaa tavoitellen, kuinka kaukana olen nopeuskestävyydessä viime marraskuun puolivälin tasosta, ennen akillesjänteen kipeytymistä
Peruskuntojakso on aerobisvoittoinen ja voimanhankintaa fasiliteettien mukaisesti, jotta säiden lämmettyä kykenisin lisäämään harjoittelun volyymia ja testaamaan rajojani. Mutta pääasia on olla menettämättä sitä vähäistä räjähtävyyttä, joka vielä tällä iällä M73 on jäljellä
JK 27.3.18 klo 19: Tänään sain harjoitusajat lentävällä 100:lla metrillä ja 200:lla metrillä jotka vastasivat viime maaraskuun alkupäivien tasoa. Lohdullista että nopeuskestävyys paranee harjoitellessa
Peruskuntojakso on aerobisvoittoinen ja voimanhankintaa fasiliteettien mukaisesti, jotta säiden lämmettyä kykenisin lisäämään harjoittelun volyymia ja testaamaan rajojani. Mutta pääasia on olla menettämättä sitä vähäistä räjähtävyyttä, joka vielä tällä iällä M73 on jäljellä
JK 27.3.18 klo 19: Tänään sain harjoitusajat lentävällä 100:lla metrillä ja 200:lla metrillä jotka vastasivat viime maaraskuun alkupäivien tasoa. Lohdullista että nopeuskestävyys paranee harjoitellessa
Tunnisteet:
ikurheilu,
nopeuskestävyys,
peruskuntokausi,
pikajuoksu
tiistai 20. helmikuuta 2018
Ylös-komentokin on, lähettäjät!
Kunto-Pirkat
järjesti ikiurheilijoiden eli konkareiden (Suomen Aikuisurheiluliiton) hallimestaruuskilpailut
yleisurheilussa Tampereella viime viikonloppuna; tulokset.
M 70 60 metrillä
oli tulokseni elämäni ensimmäinen DQ eli hylkäys aavistuslähdön vuoksi; juoksijat
pääsivät matkaan vasta neljännellä yrityksellä. Näin jäi tulos 60:ltä metriltä
tekemättä tällä hallikaudella
Silminnäkijän
mukaan juuri meidän sarjassa ”oli yksi äijä joka nosti takapuoltaan koko ajan
hitaasti valmiit-asennossa"; lähettäjä puolestaan lähettää vasta kun kaikki ovat
liikkumatta. Käytännössä tämä merkitsi, että kun valmiit-asento venyi yli
kahden sekunnin, pienikin rapina vierekkäisten ratojen lähtötelineistä sysäsi
jonkun irti telineistä
Tällaisessa tapauksessa
lähettäjän ei tulisi laukaista pistooliaan lainkaan vaan komentaa ylös! ja huomauttaa
hidastelijaa
M 70 200 metrillä
jäin neljänneksi ajalla 31,84. Paremmasta ajasta ei ollut toivoakaan, koska oikea
akillesjänne on vaivannut marraskuun loppupuolelta saakka. Jos olen kyennyt
juoksemaan yhden telinelähdön, toista lähtöä jalka ei ole enää kestänyt kunnolla. Samoin on ollut 120 – 150 metrin vetojen kanssa. Ja seuraava
harjoituskerta kolmen päivän päästä on yleensä typistynyt pelkäksi alkulämmittelyksi
ja loppuverryttelyksi; vauhditonta pituutta akillesjänne on sietänyt. Yhden 200 metrin vedon sain juostua joulun puolentoista viikon levon jälkeen. Olisi kai pitänyt malttaa olla juoksematta pidempään
Samalla täytyy
jättää haaveet osallistua Madridissa pidettäviin Euroopan hallimestaruuskilpailuihin.
Eilen viiden asteen pakkasessa aloitinkin lihasten totuttelun hiihtoon
Ylös-komennon tarpeellisuudesta aikaisemmin:
SM-kisat 2014
Ylös-komennon tarpeellisuudesta aikaisemmin:
SM-kisat 2014
Tunnisteet:
200 m M70,
aavistuslähtö,
Aikuisurheilu,
akillesjänneongelma,
DQ,
hiihto,
ikiurheilu,
Kunto-Pirkat,
lähettäminen,
valmiit-asento,
ylös-komento
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)