Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylän Kenttä-Urheilijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylän Kenttä-Urheilijat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. syyskuuta 2020

Hyisellä Harjulla

Jyväskylän Kenttä-Urheilijat järjesti veteraanien SM-kilpailut totuttuun tapaan hiotulla rutiinilla, meille yli 70 v jopa neljänä eri päivänä ettemme joutuisi nuorempien piirittämiksi; tulokset

Hyisen sään vuoksi kilpailemisessa itsessään ei ollut mitään järkeä, muuta kuin harjoitusmielessä ensi vuoden mahdollisia kansainvälisiä kilpailuja varten. Saihan nyt maistaa turnauskestävyyden tämän hetkistä tasoa

Torstai-iltana voitin M75 200 metriä; aika oli sama kuin kesän aikaisemmissa kilpailuissa. Perjantaina hävisin 100:lla metrillä niukasti Jorma Manniselle 

Lauantaina kaaduin 300 metrin aidoissa, mutta voitin kun vastustaja diskattiin; ei pitäisi lähteä SM-kilpailuissa yrittämään muuta kuin oman sarjan voittamista

Sunnuntaiaamuna voitin niukasti 400 metriä, mutta aika oli vain 1.17,80; tosin tuuli oli kova ja tavattoman puuskainen. Vuosi 2016 oli viimeinen jolloin 400 metriä vielä kulki parhaimmillaan 1.07,70 

Kaksi rataharjoitusta tuli kalenteriin kesän aikana 400 metrin harjoituksina, mutta ei niissä vauhtia ollut. Kesällä ajattelin, että jos en pääse alle 1.15, jätän hyvästit 400 metrin juoksuille. Mutta voitto tietysti muuttaa asiantilan; täytyy jatkaa ainakin SM-kilpailuissa

Uusi harjoitus- ja kilpailuvuosi alkoi viikon fyysisellä työllä niin paljon kuin jaksoin. Tämän viikon teen sitä, mikä miellyttää. Anaerobista rääkkiä välttelen ainakin aluksi, kunnes ensimmäiset kilpailut ovat tiedossa

Koronatilanne vaikuttaa Euroopassa nyt siltä, että ensi tammikuun 10-17 päiviksi siirretyt ikiurheilijoiden EM-hallikilpailut Portugalin Bragassa jäävät pitämättä

Lisäys 29.9.2020: Viikonloppuna huomasin EMAn sivulta päiväämättömän kirjeen, että Bragan EM-hallit on peruttu, mutta liitteestä ilmenee että talviheitot järjestettäisiin maaliskuussa 2021 

 

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Suomen Urheiluliitto ottaa ikiurheilijoiden kansainvälisen edustuksen

Jyväskylän Kalevan Kisojen 2018 yhteydessä Urheiluliiton hallitus on päättänyt, että "SUL on valmis edustamaan jatkossa Suomea Kansainvälisessä veteraaniurheiluliitossa (WMA) ja Euroopan veteraaniurheiluliitossa (EMA).  Neuvottelut uudesta yhteistyösopimuksesta Aikuisurheiluliiton kanssa jatkuvat".

Urheilijoiden kannalta tärkeintä on kuitenkin joukkueen johto Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuissa ja matkojen järjestäminen niihin; useat osanottajat ovat iäkkäitä eivätkä osaa ilmoittautua itsenäisesti Internetin kautta kansainvälisiin kilpailuihin eivätkä myöskään osaa toimia omatoimimatkaajina; kielitaidottomille sattuu kaikenlaista eivätkä järjestäjien ohjeet osanottajille ole välttämättä selviä englanniksikaan, puhumattakaan että järjestäjien englanti olisi aina ymmärrettävää; protestejakin joudutaan tekemään.

JKU järjesti Kalevan Kisojen yhteydessä timanttiliigan tyyliin näytöslajina sekä naisten että miesten sarjojen 100 metrin kutsukilpailut, ajat  ikäkertoimin painotettuina. Voittajat olivat Katrin Mertanen ja Harri Huotari