keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ikiurheilijoiden 400 metriä: perverssiä?

Massaurheilu - maratonit, puolimaratonit, triathlonit, ruskahölkät ja uudenvuodenjuoksut - saavat urheilutoimituksilta yleensä asiallisen huomion. Veteraanien yleisurheilusta toimittajat vitsailevat tai irvailevat saadakseen huomiota; kun heidän ei tarvitse kilpailla palstatilasta muiden kanssa, he voivat mielipiteineen esiintyä erehtymättöminä kuin paavi.

Maanmainio Lex Hollo kirjoitti veteraanien 400 metristä 23.10.2009:
”Veteraanikisat ovat mielestäni … perverssiä katsottavaa. … miksi 70-vuotias ihminen lähtee kilpailuun kokeilemaan vaikkapa 400 metrin juoksua”. Ja hieman myöhemmin: ”… on veteraanien 400 metriä brutaalia katsottavaa”.

Sain vihjeen tästä kirjoituksesta silloin kun olin päättänyt palata yleisurheilun pariin, mutta en ollut vielä osallistunut yhteenkään kilpailuun: ”aiotko juosta myös 400 metriä”. Kirjoitus on ollut usein mielessäni jälkeenpäin.

Itävaltalainen Martin Gasselsberger pitää kansainvälisiä tilastoja, jossa Suomen liput ovat kovin harvassa 400 metrillä. Esimerkiksi sarjassa M65 Unto Mattsonin SE 61,48 vuodelta 1995 on maailman kaikkien aikojen tilastossa 51. vuoden 2011 lopussa. Vuositilastoissa suomalaisia esiintyy hieman useammin, kymmenen parhaankin joukossa.

Komeaa katseltavaa oli ainakin M70 sarjan Guido Müllerin juoksu Jyväskylässä ikäurheilijoiden halliMM:ssa huhtikuussa 2012. Menoani (1. osuus) voi arvioida linkistä
jossa käteni puutuvat ensiksi loppusuoran alussa ja sitten jalat, koska flunssa oli aluillaan.

Kiduttava matkahan 400 m on, erityisesti sen harjoittelu, mutta kilpaileminen on hauskaa ja helppoa, koska silloin ollaan yleensä kunnossa. 400 metriä on pikamatka, mutta Unto Mattson on entinen 3000 metrin esteiden maaottelujuoksija. Mitä iäkkäämpi ryhmä, sitä enemmän 400 metriä on kestävyysmatka.

Tuleekohan brutaali vaikutelma siitä, että ikiurheilijat eivät kykene harjoittelemaan tarpeeksi?


JK. Lex Hollo –blogia mtv.fi:ssä pitää nykyinen kestävyysjuoksuvalmentaja ja toimittaja, entinen teinitähti Lauri Hollo (synt. 1970), Tampereen Pyrintö. Hänellä on 15-vuotiaiden Suomen ennätys 800 metrillä 1.57,6h vuodelta 1985, 18-vuotiaana 1500 m 3.49,24. Hurjia tuloksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti