Yliyrittäminen vai rentoutuminen

"Yritin räjäyttää", otsikoi YLE Janne Ahosen avauksen Keski-Euroopan 2013 – 2014 mäkiviikolla: Ahosen mukaan yritystä hypyssä oli selkeästi liikaa.

Miksi niin kokenut hyppääjä kuin Ahonen, todellinen ikiurheilija, sortuu näin alkeelliseen virheeseen? Vai onko kyseessä "virhe" suomalaisten geeniperimässä? 

Nimittäin viime talvena YLE myös uutisoi:

”Kauheasti oli yritystä, mutta ehkä siitä puuttui jotain”, sanoi Tanja Poutiainen Schladmingin MM-pujottelun toisen laskun jälkeen YLEn haastattelijalle, kun hän oli jäänyt neljänneksi.

Mikä Tanjan laskusta puuttui? Minusta Tanjalta puuttui rentous jo ennen laskua, kun hänen kasvonsa välähtivät ruudussa ennen edellisen laskijan lähtöä: suu oli tiukasti supussa. Itse lasku näytti noudattavan lähtöhetkellä kuulunutta kannustushuutoa ”Paina, paina” ja reagoivan asiantuntijaselostajan ”Nyt kaasua” yms. kommentointiin. Lasku oli jäykän näköistä. Siitä puuttui rentous. Alaraajojen kolme niveltä – nilkat, polvet ja lantio – eivät toimineet joustoperiaatteella.

MM-pujottelun voittaja, teini-ikäinen Mikaela Shiffrin sen sijaan totesi: ”En odottanut mitään. Halusin vain todella laskea yhtä hyvin kuin harjoituksissa. Haluan näyttää maailmalle mitä osaan.” ja ”Tiedän, missä jalkani ovat ja tiedän mitä sukset pystyvät tekemään.” Hänen leukaperänsä olivat rennot ennen laskua, mikä on merkki muunkin kropan rentoudesta. Missään vaiheessa hänen suorituksessaan ei ilmennyt yliyrittämistä.

Samanaikaisesti Tampereen Pyrinnön Ella Räsänen kirmasi rennosti sisäratojen uuden 400 metrin Suomen ennätyksen 52,99 Jyväskylän SM-hallikisoissa 16.2.2013. ”Tuntui yllättävän helpolta”, Räsänen hihkui Aamulehden mukaan, mikä hehkui television katsojille juoksusta Räsäsen jopa vilkaistessa loppukaarteessa taaksepäin. Hän myös kiitti vauhdinjakoaan YLEn toimittajalle, ”Ensimmäinen kakkonen ei ollut liian kova”, mikä myös kertoo siitä, että hän ei yrittänyt liian kovaa. Suomalaisille niin tyypillinen 110-prosenttinen yliyritys oli tipotiessään. 

Sataprosenttinenkin yrittäminen on Bud Winterin ”Relax and Win” (uusin painos 2012) kirjan mukaan useimmiten merkki yliyrittämisestä. Hänen rentoustestinsä on juosta ensin 100 prosenttista vauhtia lentävä 30 metriä ja sen jälkeen 90 prosenttisella yrityksellä. Jälkimmäinen tuottaa Winterin mukaan poikkeuksetta nopeamman ajan!

Rentoutusta pitää harjoitella. Siihen ei riitä pelkkä käsky itselle: rentoudu.

Tanja Puotiainen ei ole ainoa huippumme, joka sortuu yliyrittämiseen. Vaivaako Jarkko Niemistä sama ”geenivirhe”, koska hän häviää usein tasaväkiset kamppailut niiden lopussa? Entä Kaisa Mäkäräinen? Häneltä löytyy itseluottamusta, mutta rentous ampumapaikalla? Onko hänellä sitä?

Ensin rentoutuminen alkaen päänahkasta lihasryhmittäin varpaisiin, sitten suorituksen mielikuvaharjoittelu rentoutuneessa tilassa, edellispäivänä ja ennen kilpailua, näin opetti Lloyd ”Bud” C. Winter, jonka valmennettavat pitivät aikoinaan hallussaan kaikkien pikajuoksumatkojen maailmanennätyksiä.