Tänään 200 metrin ajaksi tuli 30,40 eli samaa luokkaa kuin viime talvena Tampereella 30,21 ja Anconassa 30,36. Eilinen pullaus vaikutti tietysti, että toiveet 30 sekunnin alituksesta oli unohdettava
Meno ei tänään ollut läheskään niin herkkää kuin eilen alussa, mutta ei se ollut ylikuntoisen tunkkaistakaan, vaan se kuuluisa rutiinijuoksu, johon kykenen 200:lla metrillä harvemmin kuin joka toinen kerta; useammin katkean kesken matkan jossain 130-170 metrin välillä
Herkistely, harjoittelun kevennys, kilpailuja edeltävän puolentoista viikon aikana loihti joka tapauksessa puolivuotta kadoksissa olleen kunnon esiin juuri oikeaan aikaan
Daegun MM-halleihin on vielä runsas kuukausi, jona aikana ehtii tekemään kaksi kovaa 400 metrin harjoitusta. Toivottavasti luontoa löytyy niihin
Tulokset
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
SM-hallit: 200 m
Tunnisteet:
200 m M70,
herkistely,
SM-hallit 2017,
WMA Daegu2017
lauantai 11. helmikuuta 2017
SM-hallit: 400 m
SM-kisoissa ei pitäisi harjoitella vaan kamppailla voitosta. Tänään 400 metriä Liikuntamyllyssä meni osaltani maitohappokylvyksi, jollaista kunnollista en tosin ollut tehnyt viime lokakuun Jyväskylän kilpailujen jälkeen. Silloinkaan juoksu ei ollut rentoa, vaan ylikunnon oloista
Nyt juoksu oli väljintä aikoihin, mutta alkuvauhti oli selvästi liian kova. Tavoittelin samaa vauhtia kuin Toruńissa, jolloin 200 metrin väliaika oli 32,2 ja 300 m noin 49,2, mutta jolloin jo 280 metrin kohdalla juoksu alkoi painaa. Silti pystyin silloin tulemaan viimeisen 100 m noin 19:ssä sekunnissa
Tänään 200 metrin väliaika oli alle 32 sekunnin ja juoksu sujui 300:an metriin saakka väljänä ja vauhdikkaana, mutta noutaja tuli kymmenen metrin matkalla: loppu sataseen kului ilmeisesti reilusti yli 22 sekuntia, koska loppuaikani oli 1.11,19. Tilanne tuntui aivan samalta kuin ensimmäisissä 400 metrin ratavedoissa ikiurheilijana kesäkuun alussa 2010
Näin pehmoisia ovat harjoitukseni olleet Perthin matkan jälkeen; 400 metrin kilpailukunto vaatii muutakin kuin juoksentelua aerobisen ja anaerobisen energiajärjestelmän rajamailla
Tulokset
Nyt juoksu oli väljintä aikoihin, mutta alkuvauhti oli selvästi liian kova. Tavoittelin samaa vauhtia kuin Toruńissa, jolloin 200 metrin väliaika oli 32,2 ja 300 m noin 49,2, mutta jolloin jo 280 metrin kohdalla juoksu alkoi painaa. Silti pystyin silloin tulemaan viimeisen 100 m noin 19:ssä sekunnissa
Tänään 200 metrin väliaika oli alle 32 sekunnin ja juoksu sujui 300:an metriin saakka väljänä ja vauhdikkaana, mutta noutaja tuli kymmenen metrin matkalla: loppu sataseen kului ilmeisesti reilusti yli 22 sekuntia, koska loppuaikani oli 1.11,19. Tilanne tuntui aivan samalta kuin ensimmäisissä 400 metrin ratavedoissa ikiurheilijana kesäkuun alussa 2010
Näin pehmoisia ovat harjoitukseni olleet Perthin matkan jälkeen; 400 metrin kilpailukunto vaatii muutakin kuin juoksentelua aerobisen ja anaerobisen energiajärjestelmän rajamailla
Tulokset
Tunnisteet:
400 metrin harjoittelu,
aerobinen,
anaerobinen,
kilpailukunto,
SM-hallit 2017
tiistai 7. helmikuuta 2017
Kynttelinä kunto kohdalleen
“Kevättä
kynttelistä”, aloitetaan rupattelu Virroilla tähän aikaan vuodesta:
Kynttilänpäivän jälkeen aurinko kaartaa jo niin korkealta, että voi havaita
pisaran putoavan rännistä aurinkoisena päivänä kovimmallakin
pakkasella
Kevättä oli eilen
rinnassa juostuani Liikuntamyllyn kierroksen täysillä ja päästyäni samaan
harjoitusaikaan kuin viime talven paras. Takareisi tervehtyi niin että jo viikko sitten kykenin juoksemaan lentävän 30 metriä täysillä; aggressiivista telinelähtöä en ole vielä uskaltanut tehdä, koska sellaista ei tarvita 200:lla metrillä hallissa.
Ennen ensi viikonlopun hallimestaruuskilpailuja käyn ehkä vielä kahdesti verryttelemässä, retkuttelemassa ja venyttelemässä; pari pomppunkin väliin
Kilpailu on aina oma koetuksensa. Tämätalvisissa SM-halleissa näyttää olevan runsaasti osallistujia, joten Liikuntamyllyssä tulee olemaan vilskettä - ja kovia kamppailuja. Lauantaina on Lex Hollon mainostama brutaali 400 m, perverssiä katsottavaa
Tunnisteet:
200 m M70,
400 m M70,
Kynttilänpäivä,
Lex Hollo,
SM-hallit 2017
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Amatööri vs ammattilainen
Valmistautumiselleni
HKV:n järjestämiin ikiurheilijoiden SM-halleihin 11-12.2.2017 tuli takapakkia viime
keskiviikkona 18.1.17 kun oikea takareisi revähti lievästi Liikuntamyllyssä
kiihdyttäessäni kaarteesta suoralle
Paikka on perinteinen,
jossa kaksipäinen kinnerlihas haarautuu; viimeksi sama paikka revähti
15.8.16 mistä toivuin sprinttikuntoon kolmessa viikossa. Jälleen kerran takareisien
vahvistamisen erityisliikkeet jäivät tekemättä joulun aatonaaton jälkeen,
tein ainoastaan kahta alkulämmittelyliikettä
Oikea lähentäjä
revähti kuulantyönnössä
15.9.16, Perthissä revähti vasen
etureisi 31.10.16, yhteensä siis neljä revähdystä viidessä kuukaudessa
Amatöörimaista puuhaa
Amatööri
kuntouttaa kipeää kohtaa kunnes vamma ei enää vaivaa; ammattilainen harjoittaa
lihaksistoaan jotta vammat eivät uusiudu
Lihaskestävyysharjoitukset,
pikajuoksijoilla nimenomaan jalkojen moninaisten lihasten lisäksi myös vatsa-, selkä-
ja lantionseudun lihasten harjoittaminen, torjuvat tehokkaimmin kaikkinaisia
vammoja
Amatöörillä
voittaa mukavuuden halu, vaikka tavoitteena on osallistua tärkeisiin
kilpailuihin
JK 27.1.17: Amatööri harjoittelee ja harjoittelee, kunnes tekee asian oikein; ammattilainen harjoittelee kunnes ei tee sitä väärin (tuntematon guru)
JK 27.1.17: Amatööri harjoittelee ja harjoittelee, kunnes tekee asian oikein; ammattilainen harjoittelee kunnes ei tee sitä väärin (tuntematon guru)
Tunnisteet:
amatööri,
ammattilainen,
HKV,
kinnerlihaksen revähdys,
lihaskestävyys,
SM-hallit 2017,
takareisien vahvistaminen
torstai 5. tammikuuta 2017
Kropan aktivointi joulujen jälkeen
Pikajuoksu sujui Teneriffalta
paluun jälkeen lähes suunnitellusti: yksi alaktinen harjoitus ja kahdesti
anaerobista perustan rakentamista sekä yksi kuntosalikäynti ennen joulua ja Tapanina
sujuikin jo nopeuskestävyysharjoitus. Eli neljä harjoitusta yhdeksässä
päivässä. Kuntosali oli ainoa lihaksistoa rassaava, koska edellisestä oli
kaksi ja puoli kuukautta, vaikka tein jaloille vain kolmea liikettä, kussakin kaksi
sarjaa, joissa oli 3-5 toistoa.
Tapaninpäivän jälkeiset päivät maalla olivatkin haastavampia, koska testailin uusia nastatossuja yleisellä tiellä kolmasti 30 - 60 min. Juoksualusta oli jäinen plus-asteiden vuoksi. Siksi kävelyn lomassa lyhyet aerobiset vedotkin tuntuivat jälkikäteen lihaksissa, erityisesti pohkeissa
Maalta tulon jälkeen olivat lumityöt sekä tiistaina että eilen aamulla. Kun eilen iltapäivällä kävin lisäksi Liikuntamyllyssä, heti ensi askeleista huomasin, että yläkroppa ja selkä ovat kankeat ja pohkeetkin koppurassa; vain noin 5/6 –vauhtiset 40-50 metrin vedot tuntuivat sopivilta
Tänään on välipäivä, mutta huomenna on tarkoitus testata, sainko eilen kropan aktivoitua pikajuoksukuntoon vai en
Lisäys 6.1.2017 klo 13.58: Eltsun putki on tänään auki. Juoksin 2 x 150 m "täysillä" eli noin 98 prosenttisella yrityksellä. Kelloakaan en huomannut pysäyttää eli ehkä juoksu oli rentoa. Huomiseksi sääennuste lupaa lumitöitä ainakin kahdesti. Siksi vasta maanantaina kannattaa yrittää seuraavaa harjoitusta, jossa toivottavasti kykenen vetämään jo 200 m.
Tunnisteet:
400 metrin harjoittelu,
aerobinen,
alaktinen,
anaerobinen,
kuntosali,
nopeuskestävyys,
pikajuoksuharjoittelu
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Ikiurheilijoiden maailmantilastot
Alfred Hermes kirjoittaa Senioriyleisurheilu-lehdessään John Seton ylläpitämistä ikiurheilijoiden maailmantilastoista, jotka ovat lähes valmiit vuoden 2015 osalta. Suomessa tehtyjä tuloksia en löytänyt lyhyen selauksen aikana ainakaan omista lajeistani. Ikäryhmälistat avautuvat tästä
maanantai 19. joulukuuta 2016
Leiri Teneriffalla
Juhlaisien viikkojen
aikana harjoittelu on kohdallani useina vuosina ollut varsin sekalaista,
tavoitteetonta. Ainoa yhteinen piirre eri vuosien välillä tuntuu olevan, että
se on kevyempää kuin ennen joulua tai loppiaisen jälkeen. Sekaan olen sovittanut ainakin yhden täysvauhtisen alaktisen tai nopeuskestävyysharjoituksen; ks.
Kunnonhallinta
juhlapyhinä ja Karstanpolttoa.
Kyse on siten herkistelyn
luonteisesta harjoitusjaksosta
Kaksi
ensimmäistä joulukuun viikkoa tuli vietettyä Teneriffalla, Euroopan talvikauden pikajuoksupääkaungissa. Eräänlainen herkistelyjakso sekin oli lämmön vuoksi: lähimmän hiekkarannan
jyrkkyydestä johtuen en iskiaksen pelossa uskaltanut juosta siinä enkä konkata,
mutta kolmasti kävin kentällä pitämässä yllä nopeutta, kaksi verryttelyvauhtista
juoksentelukertaa sora-/murskepolulla ja kaksi leppoisaa mäkiharjoitusta
Tämä viikko ennen joulua on tarkoitus keskittyä täysvauhtiseen pikajuoksuun; toivottavasti lihaksisto
sallii myös yhden kuntosalikäynnin, koska mäkijuoksu ja -kävely jäivät Teneriffalla ainoaksi voimanhankinnan muodoksi
Tunnisteet:
harjoittelun jaksotus,
herkistely,
kuntosali,
pikajuoksu,
voimanhankinta
maanantai 14. marraskuuta 2016
Turistina Perthissä, hiihtokausi alkuun
Ikiurheilijoiden MM-kisat Australiassa jäivät osaltani pelkäksi turismiksi. Vasen
etureisi ei kestänyt 200 metrin alkulämmittelyssä täyttä vauhtia 31.10.2016.
Edellinen päivä oli Perthissä kolea, aurinkoa ja tuulta, mutta mineraaliveden
asemasta olin juonut vain kahvia ja tavallista vettä. Siksi veri lienee ollut
liian laimeata, mikä imi suolat lihaksistosta.
Suolojen tasausilmiössä kahden nesteen välillä on kyse osmoosista, jo
keskikoulun kemiassa opitusta asiasta.
Mutta keskikoulusivistyksen hallintahan on tunnetusti vaikeata, erityisesti korkolaskun, josta eläkejärjestelmästämme käytävä sivuraiteilla jatkuvasti kulkeva keskustelu on loistava esimerkki.
Perthissä tuli verryteltyä kolmasti kaupaunkiloman ja auringonoton ohella.
Helsingissä pääsin eilen jo hiihtämään;ks. myös. Tosin kelit näyttävät katoavan jo huomenna. Vuonna 1980 saaattoi Helsingissä hiihtää jo lokakuun loppupuoliskolla
Mutta keskikoulusivistyksen hallintahan on tunnetusti vaikeata, erityisesti korkolaskun, josta eläkejärjestelmästämme käytävä sivuraiteilla jatkuvasti kulkeva keskustelu on loistava esimerkki.
Perthissä tuli verryteltyä kolmasti kaupaunkiloman ja auringonoton ohella.
Helsingissä pääsin eilen jo hiihtämään;ks. myös. Tosin kelit näyttävät katoavan jo huomenna. Vuonna 1980 saaattoi Helsingissä hiihtää jo lokakuun loppupuoliskolla
Tunnisteet:
400 metrin harjoittelu,
hiihto,
ikiurheilijoiden MM-kisat,
ikiurheilu,
osmoosi,
Perth2016,
suolatasapaino
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Ylikunnossa
JKU tarjosi
mahdollisuuden kunnontarkistukseen SM-halli5ottelujen yhteydessä; ks. lisälajien
tulokset. Ylikunto lienee osuvin selitys tuloksilleni: 200 m 30,48 ja 400 m
1.09,79. Juoksuista palautuminen oli nopeaa. Kaksi
juoksua kolmen tunnin välein oli tarkoitettu luonnollisesti hyväksi harjoitukseksi. Mutta koska juoksu ei ollut väljää eikä terävää
kummallakaan matkalla, harjoitus ei muodostunut tavoitelluksi.
Mistä ylikunto?
Juoksin viime
sunnuntaina 2.10 Oulunkylän kentällä ehkä syksyn kovimman
intervalliharjoituksen. Sää oli aurinkoinen, mutta vain 13 - 14 asteista, mikä
tuntui selvästi lihaksissa ja vauhdeissa, vaikka kolmikerrostrikoot olivat jalassa.
Sen jälkeen "herkistelynä" ennen Jyväskylän kilpailua tein yhden nopeuskestävyysvedon, jonka jälkeen
konkkasin, ja yhden alkulämmittelyn luonteisen alaktisen harjoituksen.
Nopeuskestävyysharjoitus
oli vain kaksi päivää intervalliharjoituksen jälkeen, kun yleensä teen
sellaisen vasta kolmantena tai neljäntenä päivänä ja välissä palauttavan harjoituksen;
tässä todennäköisin syy ylikunnolle. Myös edellisellä viikolla olin juossut intervalli- (26.9) ja palauttavan (27.9) harjoituksen ulkona aurinkoisessa, koleassa säässä, mikä tuntui lihaksistossa. Torstaina 29.9 oli syksyn ensimmäinen 200 metrin harjoitus, palauttava seuraavana päivänä, eli viikko oli kokonaisuudessaan kovan harjoittelun viikko.
Voimaharjoittelu jaloille jäi kuulantyönnössä koheltamisen jälkeen kahdeksi varovaiseksi konkkausharjoitukseksi, Jalka kärsinee jatkossa pikavoimaharjoitteet kuntosalilla.
Lisäys 11.10.16 klo 16: HAMPAAT Tahmeaan juoksuun 8.10 saattoi vaikuttaa myös ientulehdus, joka oli muodostunut yhden viisaudenhampaan ientaskuun, josta vuoti mätää juuristoon. Hammas poistettiin tänä aamuna ja kiellettiin muutamaan päivään ponnistelemasta hikeen, jotta paikka arpeutuisi kunnolla
Lisäys 11.10.16 klo 16: HAMPAAT Tahmeaan juoksuun 8.10 saattoi vaikuttaa myös ientulehdus, joka oli muodostunut yhden viisaudenhampaan ientaskuun, josta vuoti mätää juuristoon. Hammas poistettiin tänä aamuna ja kiellettiin muutamaan päivään ponnistelemasta hikeen, jotta paikka arpeutuisi kunnolla
Tunnisteet:
200 m,
400 m,
herkistely,
intervalliharjoittelu,
JKU,
nopeuskestävyys,
pikajuoksu,
pikavoima,
ylikunto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)