Viiden päivän kaupunkiloma osui vappuviikolle, mikä vaati lisäksi kaksi päivää palautumista ennen kuin viime sunnuntaina kävin Eltsun tunnelissa. Oudoltahan pikajuoksu tuntui lihaksistossa viikon harjoittelutauon vuoksi
Mutta lepoa loma ei ollut, koska kaupungeissa tulee käveltyä paljon, nytkin mäkiä ja portaita sekä ylös että alas. Lenkkitossut, ulkotrikoot ja kaksi t-paitaa olivat kyllä mukana, mutta niillä ei ollut käyttöä, koska aamut olivat kylmiä, noin 10°, ja alussa sateisia. Keväällä 2013 onnistuin vastaavanlaisella lomalla löytämään puistikon ja sorapolun, jossa alkulämmittelyn jälkeen sähäköin polvennostojuoksua paikallaan lopuksi pyrähtäen lyhyesti. Silloin loman ja yhden palautumispäivän jälkeen olin jo juoksukunnossa
Pääsiäisen tienoo oli lämmintä ja kuivaa; ulkona tuli juostua kaksi hyvää harjoitusta; tein myös kevyempää rojuharjoittelua (junk training) eli eripituisia hölkkävetoja halujen mukaan ja kävelyä, kävelyä, kävelya unohtamatta leuanvetoja, jos paikka osui matkan varrelle
Harjoittelutaon vuoksi juoksuhalut olivatkin hyvät viime viikolla; Liikuntamyllyssä kävin lähtö- ja kiihdytysharjoituksissa, joita en kylmyyden vuoksi uskaltanut tehdä ulkokentällä; eilen juoksin täysillä kahdesti noin 30 sekuntia lievään ylämäkeen sorapolulla. Mutta kylmät säät eivät näytä suosivan ulkona radalla suoritettavaa pikajuoksuharjoittelua
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna, kahden viikon kuluttua, olisi kilpailut sekä Hiekkaharjussa että Nummelassa, joihin olisi tarkoitus osallistua, mikäli lämpötila sallii. Täysvauhtiset rataharjoitukset lienee tehtävä tunkkaisessa Liikuntamyllyssä, koska täysvauhtiset vedot tossuilla sorapoluilla on kokemuksen mukaan eri laji kuin piikkarein radalla
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eltsun putki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eltsun putki. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. toukokuuta 2019
Harjoittelutauolta
Tunnisteet:
Eltsun putki,
harjoittelutauko,
junk training,
leuanveto,
Liikuntamylly,
nopeuskestävyys,
palautuminen,
pikajuoksu
lauantai 20. joulukuuta 2014
Nilkat, nilkat, lantio älä jätä!
Nilkkojen ojentajalihasten
työntövoiman heikkeneminen iän myötä alentaa eniten ikiurheilijoiden juoksun ja
pikajuoksun suoritustasoa nuoriin verrattuna; pikajuoksuissa myös lantionivelen
voimantuoton suhteellinen aleneminen vaikuttaa; näin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteilijät. Tutkimus
on herättänyt huomiota ainakin sekä Australiassa
että Runner's
World -lehdessä, Alex Hutchinsonin Sweat Science -kolumnissa.
Australialainen
Peter Reaburn listaa taulukkoon nilkkojen, polvien ja lantion lihasten voimantuottoa
edistävät kuntosali- sekä loikka-, konkkaus- ja hyppely- eli pliometriset harjoitteet. Jälkimmäisestä
ryhmästä on tullut kokeiltua useimpia, mutta harjoitteiden epäsäännöllisyys
ehkä on osaltani puutteena, lihakset
kun kipeytyvät herkästi jo viikonkin pikajuoksuttoman tauon jälkeen. Ohjelmaa siis
riittäisi joulutauolle; Helsingin mainioin loikkapaikka, Eltsun putki, aukeaa jo Tapanina.
Kunnon kelejä koko kansalle!
Tunnisteet:
Alex Hutchinson,
Eltsun putki,
Jyväskylän yliopisto,
liikuntatiede,
Peter Reaburn,
pikajuoksu,
pliometria,
Sweat Science
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)