Kolea kevätsää ei ota väistyäkseen ikiurheilijoiden kilpailukauden alkaessa. Viime aikoina olen juossut vauhtivedot sisällä ja hitaammat ulkona, jossa käsineet ovat olleet tarpeen aivan eilispäivään asti.
Ensi sunnuntaina
ovat Nummelan kilpailut, mutta sääennuste ei lupaa varsinaista pikajuoksukeliä,
jona pidän vähintään 16⁰. Kylmässä säässä ei saa kunnon tulosta ja loukkaantumisriski
kasvaa joko itse kilpailuissa tai seuraavan viikon harjoituksissa.
Kun ylihuomiselle
eli perjantaille on luvassa lämpimämpää, Helsinkiin jopa 18⁰, ajattelin
harjoitella silloin ja jättää kilpailemisen väliin sunnuntaina. Tähtäinhän on elokuun MM-kilpailuissa Lyonissa. Kilpailujen tuomaa kovuutta
tarvitsen, mutta nimenomaan hallikisojen vauhtia nopeampia kilpailuja.