Takkuista

Tänään pyyhälsin ensimmäistä kertaa lähes viiteen viikkoon täyttä vauhtia. Juoksu tuntui takkuiselta, vaikka viime vuonna vapunaattona juoksin satasen lentävällä lähdöllä vain kymmenyksen nopeammin.

Huhtikuussa juoksin joka toinen päivä, joista noin puolet ulkona. Kuivuus ja kovat tuulet olivat kovetttaneet kivituhkapolut kivenkoviksi ennen tämän viikon sateita. Siksi ulkona ei voinut pitää täyttä vauhtia vaan teinkin lähinnä mäkivetoja. Kova alusta teki myös pohkeet ja säärten etuosat kipeiksi, penikkatauti siis, mikä esti konkkaukset ja loikat vielä tänäänkin.

Täytynee jatkossa harkita verryttelypäivien lisäämistä varsinaisten harjoittelupäivien lomaan, onhan lähellä tekonurmi, jossa on yleensä koululaisia suhteellisen vähän ennen puolta päivää. Kolme tai neljä edestakaista 2/3 -vauhtista vetoa kulmasta kulmaan ja venyttelyt päälle pitänee lantion paremmin auki kuin nyt välipäivien mennessä istumiseen ja makailuun, jos ei ole puutarhatöitä.

Pettymys

Mikä meni pieleen EM-hallien 200 metrillä Toruńissa, kun loppukilpailun aika jäi lähes sekunnin alkuerää huonommaksi? Alkuerän aika oli toiseksi paras halliaikani ikiurheilijana.

Järjestäjillä oli verkkosivuillaan myynnissä kuvia, joissa oli mukana myös M70 –sarjan loppukilpailusta kaksi kuvaa loppusuoralle tulosta. En irvistänyt, mutta suuni oli supussa eivätkä leuat olleet auki, mikä Bud Winterin mukaan on merkki yliyrittämisestä. Olin myös ajautunut radan ulkoreunaan, mikä myös osoittaa, että olin kiristänyt kaarteen lopussa, kun sisemmiltä radoilta Novell ja Isaksson ilmestyivät näkyviin.

Oli myös kaksi kuvaa 200 metrin alkuerämme lopusta. Siinä katselin kelloa leukaperät rentoina, koska vihdoin nähtyäni ajan, saatoin lasketella lopun. Joka tapauksessa juoksin alkuerässä tarpeettoman kovaa yli sekunnin verran; ei ollut oikein käsitystä vauhdista, koska Jyväskylän SM-hallien 200 metriäkin oli mennyt pieleen iskiaksen takia, kun en ottanut silloin kiputabletteja.

Myös SM-kisoja ennen viidet yli 95 prosentin vauhdilla juostaviksi tarkoitetut harjoitukset oli pakko korvata alle 90 prosentin vauhdein, kerran jopa pelkällä kävelyllä. Mutta eiköhän viime kesän jääminen kilpailujen osalta kuntoutusluonteisiksi, ollut pääsyy siihen, että kaksi kilpailua samana päivänä oli liikaa.

Yön yli nukkumisen jälkeen 200 metriä kulki taas viestissä erinomaisesti; edellisillan kaltaisesta sammumisesta lopussa ei ollut tietoakaan, vaan vaihto meni jopa päälle.

Räjähtävää voimaa

Ikiurheilijana kymmenyksen ajanparannus on yhtä tiukassa kuin nuorena 50 vuotta sitten. EM-hallit menivät osaltani hieman yli odotusten sen suhteen, että pääsin kaikilla matkoilla, 60 m, 200 m ja 400 m loppukilpailuihin ja että voitimme viestin.

60 metrin lähtö osoittaa, että päästäkseni muiden mukana telineistä tarvitsen selvästi enemmän räjähtävää voimaa, mistä johtuen nousen myös pystyyn varsin aikaisin. Voiman hankintani on perustunut etupäässä hyppelyihin, loikkiin ja konkkauksiin, plio- eli plyometriaan.

Menneen syksyn ja talven aikana en muistaakseni kertaakaan tehnyt kyykkyjä painojen kanssa, mitä yleensä pidetään parhaimpana keinona lähdön kannalta. Silloin tällöin olen käyttänyt jalkaprässiä, mutta en suinkaan säännöllisesti joka viikko. Hyppelytkin tekevät säärten etupuolet helposti kipeiksi, minkä vuoksi niitä ei voi joka viikko tehdä edes kahtena päivänä.

Lähtöharjoittelu sinänsä vahvistaa lähdön kannalta juuri oikeita lihaksia. Tiistain ajatukseni oli tehdä eilen perjantaina kiihdytys- ja lähtöharjoituksia. Mutta muu ohjelma tuo usein yllätyksiä. Torstaista tulikin takkapuiden pilkkomispäivä, koska puunkaatajalle sopi tulla pari viikkoa suunniteltua aikaisemmin. Pölkkyjen halkominen ja pilkkominen oli eräänlaista kokovartalon voimaharjoittelua ja kannaltani varsin kovaa.

Sen jälkeen perjantaina ei ollut mitään mieltä juosta täydellä vauhdilla, vaan lähinnä 400 metrin lähtövauhtia muistuttavia 40 - 50 metrin vetoja. Oikeastaan tarve olisi ollut samanlaisille aerobisen ja anaerobisen rajamailla tehdyille hölkkävedoille, joita tein keskiviikkona.

Torstaiaamuna lihaksisto tuntui jo kohtuullisen herkältä, valmiilta lähtöharjoituksiin. Lämpöäkin eli ulkoharjoittelukeliä povataan ensi viikon alkuun.

Palautuminen

Viikko kilpaillen EM-halleissa - yhteensä seitsemän lähtöä, joista vain 400 metrin alkuerä oli helppo - verotti enemmän henkistä kuin fyysistä kapasiteettia. Palautunut olen mielestäni vasta siinä vaiheessa, kun mieli tekee lähtöharjoituksiin.

Ajattelin käyttää huhtikuun etupäässä koko vartalon lihaskunnon vahvistamiseen sekä juosta noin ¾ -vauhdilla vetoja ulkona ja hieman nopeammin sisällä, että nopeusominaisuudet säilyisivät.

Juoksu onkin maittanut kolmasti viikossa, mutta sen sijaan leuanvedot, punnerrukset sekä selkä- ja vatsalihasten vahvistaminen on ollut vastenmielisintä ja siksi jääneet yrityksiksi. Jopa mäkivedot ovat olleet mieluisampia ja vähemmän harjoittelulta tuntuvia kuin vatsalihasliikkeet.

Mäkivedot ovat voimaharjoittelua jaloille kuten konkkaukset, joita tein eilen kahden noin 95 prosenttisella vauhdilla juostun 120 – 150 metrin vedon jälkeen.

Tänään on lepopäivä ja huomenna keskiviikkona pitäisi olla mainio sää juosta Vantaan joen rannassa 100 – 300 metrin vetoja aerobisen ja anaerobisen vauhdin rajamailla. Perjantaina toivottavasti olen jo kiihdytys- ja lähtöharjoituskunnossa.

Kankeata

Toinen loppukilpailuni Torunin EM-halleissa 2015 oli 60 metriä. Sen alkuerät olivat samana päivänä kuin 400 metriä ja aika 8,90 oli sama kuin tammikuussa 2014. Iskiaksen takia kykenin varovaisiin lähtöharjoituksiin telineistä vasta kisoja edeltävällä viikolla, mihin nähden aika oli kohtuullinen.

Loppukilpailu oli 400 metrin jälkeisenä päivänä ja meni penkin alle sekä lähdön että alkuverryttelyn johdosta. Lähdössä olin juuri päästämässä ilmaa ulos, kun tuli valmiit–komento, jolloin en kyennyt vetämään keuhkoja aivan täyteen. Silloin on paras puhti pois lähdöstä.

Jälleen AtletismoMasterPT on videoinut juoksun. Olen sisäradalla. Juoksusta puuttuu sähäkkyys. Kilpailujen puute tältä talvelta ja viime kesältä näkyy selvästi lähdössä.

Malliksi Aimo Mikkolan sähäkkä 60 m M75 -sarjassa.

Koska kotioloissa harjoittelen yleensä joka toinen päivä, olen melkein aina tavattoman kankea ja siksi tottunut noin 50 minuutin alkulämmittelyyn. Ilmeisesti edellisen päivän kilpailun johdosta olin kuitenkin täydessä vireessä jo 35 minuutin verryttelyn jälkeen. Verryttely oli siten hieman liian pitkä, puhumattakaan call room’issa istumisesta sen päälle.