Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orimattilan Toive. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orimattilan Toive. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2019

Venetsia häämöttää

Venetsian laguunin pohjoisrannan kaupungit järjestävät tämänkesäiset ikiyleisurheilijoiden Euroopan mestaruuskilpailut, joihin olen ilmoittautunut mutta en vielä varannut matkaa

Orimattilan Toive järjesti eilen sopivasti katsastuskilpailut, joissa juoksin 300 metrin aidat 56,06 ja 100 metriä vajaa puoli tuntia myöhemmin 14,93, myötätuulta 1,3 m/s. Tulokset paranivat viikossa selvästi. Erityisen ilahduttavaa oli satanen, joka sujui nopeammin kuin kahtena edellisenä kesänä

Yli kahden sekunnin aikaparannuksesta huolimatta pitkät aidat olivat edelleenkin osittaista sipsuttelua. Mutta jos olisin päästellyt siten kuin askeleet toivat aidoille, olisin sammunut loppusuoran alkuun. Kompromissi aloitusvauhdin ja aitojen ylityksen kanssa olisi löydyttävä Venetsiassa alkuerässä, jotta selviytyisin loppukilpailuun