keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kuluttavien 200 ja 400 metrin anaerobisten vetojen tuho


Toissapäiväinen kirjoitus syntyi, kun tokaisin 5000 metrin kävelyn M75 kultamitalistille Martti Valoselle: ”nyt meni 400 m melkein viisi sekuntia hitaammin kuin kaksi vuotta sitten, jolloin hiihdin lähes 300 km, mutta viime talvena olin suksilla vain kerran”.

Lähetin kirjoituksesta linkin Jorma Manniselle, joka voitti 60:nen Suomen mestaruutensa viime lauantaina 200 metrillä. Ajatushautomo JM vastasikin nopeasti pitkään ja seikkaperäisesti, mm: ”harjoituskertojen mukaan olet heikommalla pohjalla tehnyt 2015 keväällä jopa enemmän 200 - 400 palvelevia harjoitteita kuin 2013. Mielenkiintoista olisi tietää vetojen vauhtitasoista kumpanakin vuonna.  Penikkatauti on vaikuttanut aerobisen pohjan vajeeseen, mutta todennäköisesti myös kilpailuihin valmistavan kauden vetoharjoitusten laatuun/tehoon”.

Totta. Tilastoni sisältävät myös kilpailut: vuoden 2013 osalta vain SM-hallit, mutta 2015 SM-hallien lisäksi myös kuluttavan viikon EM-halleissa; ks. huhtikuun 2015 kirjoitukset. Tästä syystä samojen kuukausien vertailu 2013 ja 2015 toissapäiväisen kirjoitukseni tapaan ei ole mielekäs; vuodelta 2015 pitäisi mieluumminkin valita jakso 1.4 – 31.7.2015.

Mutta Nummelan kilpailuissa 26.5.2013 juoksin 100 m aikaan 14,08 ja 400 m 66,35. Tämän kevään harjoitus- ja kilpailuhistoriaa EM-hallien ja viikonlopun SM-kisojen välillä pitää siis verrata kevään 2013 harjoituksiin SM-hallien ja Nummelan kilpailujen välillä.

Kevään harjoittelu on tapahtunut juuri niin kuin JM epäili: kuluttavia 200 ja 400 metrin anaerobisia vetoja vuotta 2013 heikommalla aerobisella pohjalla. Siksi tehovetojen (yli 95 prosentin yrityksillä matkan ennätyksestä) vauhti on jäänyt hitaammaksi kuin kaksi vuotta sitten. Itse olen pitänyt syynä sään koleutta; penikkataudin pahentumista olen luonnollisesti varonut kaikissa harjoituksissa.

Tänä keväänä kuntoperustan vahvistaminen jäi vain huhtikuuksi eli noin kolme viikkoa lyhemmäksi kuin 2013. Kun vuoden 2013 pääharjoittelu tapahtui aerobisen ja anaerobisen alueen rajamailla, huhtikuussa 2015 juoksin vain neljä harjoitusta 17:sta vastaavalla alueella. Alaktisia harjoituskertoja oli viisi ja anaerobisia kahdeksan, joista yksi oli täysvahtinen an100 ja toinenkin 95 prosenttinen.

Muut kuusi anaerobista harjoitusta koostuivat mäkivedoista, joita teen kolmessa eri kaltevuuskulman mäessä. Nopeudet vaihtelevat tavattomasti. Vetojen kesto on ollut 30 – 45 s ja toistoja/sarjoja tyypillisesti 2 x 2. Kahdessa raskaimmassa huippusyke nousi vallan 94 prosenttiin maksimisykkeestäni. Mäkivetopainotteinen huhtikuu (yksi lisää toukokuun alussa) johtui siitä, että konkkaukset, loikat ja hyppelyt jäivät vähiin tai vain alkulämmittelyn luonteisiksi.

Toukokuun 2015 kolmen ensimmäisen viikon harjoittelu on lähes yksinomaan anaerobista, kun vuoden 2013 kokemuksiin perustuen jakson olisi pitänyt vielä olla aerobisvoittoisen.

Ennen 2015 SM-kisojen 400 metriä kilpailin kahdesti (Kuopion Reipas ja HKV) ja niitä ennen yksi rataharjoitus Liikuntamyllyssä puolitoista kuukautta ennen SM-kisoja. Mutta vuonna 2013 en tehnyt yhtäkään 400 metrin rataharjoitusta (event running) ennen Nummelan kisoja; niiden sijasta kolme mäkivetoharjoitusta huhti-toukokuussa ajoittuivat samoin.

Ensimmäisen täysvauhtisen 200 m juoksin tänä vuonna viisi viikkoa ennen SM-kisoja (aika 30,7), mutta vuonna 2013 vain viikkoa ennen Nummelan kisoja (29,8 väliaikana 250 metrin vedossa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti