Ikiurheilijan 400 metrin harjoittelu: kannattaako hiihtää?

Tulokseni viime viikonlopun SM-kisoissa olivat kautta linjan heikompia kuin kaksi vuotta sitten Norjan Mossissa pidetyissä PM-kisoissa, jotka pidettiin samoin kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Helsinki M70: 100 m 14,43; 200 m 30,12; 400 m 70,64

Moss M68: 100 m 14,30; 200 m 29,26; 400 m 65,80

Kilpailupäivien lämpötila oli molemmissa suunnilleen sama, paitsi Mossissa satoi ennen 200 metriä ja sen alkuerien aikana. Helsingissä ei ollut 200 metrillä alkueriä.

Erityisesti 400 metrin osalta tulosheikennys on valtaisa, lähes viisi sekuntia. Molempina vuosina olin hallikaudella suunnilleen samassa kunnossa.

Harjoituksista on käytettävissä molempina keväinä 1.3 – 30.6 suunnilleen samanlaiset kalenterimerkinnät:

Harjoituslaji	2013	2015	ero
aerobinen	22	6	-16
alaktinen	16	16	0
An100	13	8	-5
An200	8	16	+8
An400	7	13	+6
kuntosali	8	8	0
yhteensä	74	67	-7

Harjoitus on merkitty aerobiseksi, kun syketaso on ollut korkeintaan 80 prosenttia maksimisykkeestäni. 

Alaktinen harjoitus käsittää lyhyitä korkeintaan 50 metrin pyrähdyksiä, kiihdytyksiä ja lähtöjä eli fosfaattien muodossa olevaa lihasten lähtöenergiajärjestelmän harjoittamista nopeuksilla, jotka ovat yli 90 prosenttia maksimistani.

Anaerobisiksi harjoituksiksi olen kirjannut ne vedot, joissa nopeus ja/tai syke on ollut vähintään 5/6 maksimistani asianomaisella matkalla: an100, an200, an400, numeroiden tarkoittaessa matkaa kuten vuotuistilastoissa.

Harjoituskertoja oli tänä keväänä kokonaisuudessaan noin 10 prosenttia vähemmän. Pääero on aerobisten harjoituskertojen vähennys, mitä olen korvannut 200 metriä ja 400 metriä palvelevilla harjoituksilla kuten jo vuonna 2014 suhteessa vuoteen 2013.

Aerobisten harjoitusten ero koostuu yksinomaan hiihdosta, koska kahtena viime vuotena ei etelässä ole ollut kunnon hiihtosäitä. Keväällä 2013 hiihdin 16:na kertana yhteensä 30 tuntia ja 245 km. Raskaalla kelillä en hiihtänyt kertaakaan, vaan aina hyvin luistavilla, yleensä aurinkoisilla kevätkeleillä. Yhtäkään lenkkiä en hiihtänyt kieli vyön alla, vaan nautiskellen. Alun hitaasti kiiruhtamisen jälkeen syke pysyi noin 75-78 prosentissa maksimisykkeestäni, paitsi joskus nyppylää ylittäessä hieman korkeammalla ja pitkissä alamäissä alemmalla. Hiihtolenkkien päälle tein kolme tai neljä muutaman kymmenen metrin mittaista pyrähdystä monot jalassa ettei pikajuoksu unohtuisi.

Huhtikuussa tulleen penikkataudin vuoksi en kyennyt tänä vuonna korvaamaan aikaisempien vuosien hiihtolenkkejä juoksemalla, koska kyllä tekonurmellakin askel tärskähtää melkein samoin kuin kuivilla sorapoluilla.

Ikiurheilijoiden 400 metriä on jo voittopuolisesti aerobinen laji, koska M70 sarjassa maailman huipuillakin matka vie yli minuutin. Siksi aerobinen perusharjoittelu näkyy kilpailuvauhdeissa.

Lisäksi iloinen hiihto aerobisen harjoittelun muotona ei tunnu laisinkaan harjoittelulta samassa mielessä kuin kuntosali tai lenkkeily.

Tarkennus 30.6.15 klo 9.00: Kevään 2013 hiihtämisjakso oli SM-hallien jälkeen 5.3 - 11.4.2013. Hiihtopäivien lisäksi jaksolle osui viisi alaktista harjoitusta ja yksi nopeuskestävyysharjoitus (an100) sekä kaksi palauttavaa intervalliharjoitusta ja neljänä päivänä kuntosali. 
Nopeus säilyi jakson aikana hyvin, koska 19.4.2013 olen juossut Eltsun putkessa 100 m lentävällä lähdöllä aikaan 13,6; tänä vuonna 30.4.2015 vastaava aika 13,9.

Penikkatauti liestynyt

Säärien etuosat kipeytyivät, penikkatauti, viime kuun puolivälissä juostuani Vantaanjoen rannan poluilla hölkkävetoja. Vaikka vauhti ei ollutkaan ulkona tehdyiksi vedoiksi maksimaalista, vaan rentoa 3/4 tai 4/5 -vauhtista, tulee yhden runsaan tunnin kestoisen harjoituksen aikana kuitenkin 150 - 300 metrin vetoja yhteensä noin 1,5 kilometriä. Lisäksi juoksen aerobisia alku- ja loppuverryttelyvetoja noin kaksi kilometriä ja välissä palauttavaa kävelyä pari kilometriä. Kun kuivuneet kivituhkapolut eivät olleet kimmoisia, jokaisella juoksuaskeleella tärskähti. Vastaavaa koen joka vuosi joko alkukeväästä tai loppukesästä.

Penikkatauti hellittää, kun hellittää tai muutta harjoittelua. Yleensähän sitä ei tahdo uskoa. Nytkin tulin tehneeksi konkkaus- ja loikkaharjoituksia, kun penikkatauti oli hieman hellittänyt ensimmäisen viikon jälkeen. Mutta seurauksena oli entistä kipeämmät sääret.

Eilinen plyometrinen harjoitus lähtöharjoitusten päälle Eltsun putkessa ei enää tunnu säärissä, vaan niissä lihaksissa joita lähdössä tarvitsee. Toivottavasti säät lämpenevät niin että täysvauhtista pikajuoksuharjoittelua uskaltaa tehdä ulkoradoilla.

Takkuista

Tänään pyyhälsin ensimmäistä kertaa lähes viiteen viikkoon täyttä vauhtia. Juoksu tuntui takkuiselta, vaikka viime vuonna vapunaattona juoksin satasen lentävällä lähdöllä vain kymmenyksen nopeammin.

Huhtikuussa juoksin joka toinen päivä, joista noin puolet ulkona. Kuivuus ja kovat tuulet olivat kovetttaneet kivituhkapolut kivenkoviksi ennen tämän viikon sateita. Siksi ulkona ei voinut pitää täyttä vauhtia vaan teinkin lähinnä mäkivetoja. Kova alusta teki myös pohkeet ja säärten etuosat kipeiksi, penikkatauti siis, mikä esti konkkaukset ja loikat vielä tänäänkin.

Täytynee jatkossa harkita verryttelypäivien lisäämistä varsinaisten harjoittelupäivien lomaan, onhan lähellä tekonurmi, jossa on yleensä koululaisia suhteellisen vähän ennen puolta päivää. Kolme tai neljä edestakaista 2/3 -vauhtista vetoa kulmasta kulmaan ja venyttelyt päälle pitänee lantion paremmin auki kuin nyt välipäivien mennessä istumiseen ja makailuun, jos ei ole puutarhatöitä.