Kävin kaksi viikkoa sitten magneettikuvassa. Oikeassa polvessa on laaja rustokudoksen kuluma, mutta ei kuitenkaan vielä läpi. Myös molempien nivelkierukoiden hännissä on rappeutumisesta johtuvat repeämät, joista nykyinen kipu juostessa johtuu ilmeisimmin
Alkava nivelrikko siis, mutta tekopolvileikkaus ei sentään vielä ole näköpiirissä. Polvella pärjää pitkään, kunhan lopettaa urheilun, jossa polvi joutuu ottamaan vastaan tärähdyksen, eli kaikenlaiset hypyt ja hyppelyt sekä juoksemisen
Kävely, pyöräily, uinti ovat suositeltavia kuntoliikunnan muotoja, mutta polven ympäristön lihaksistoa pitäisi vahvistaa joka puolelta
Kysyessäni kukonhelttauutepiikkiä polvivaivaani fysiatri totesi, että hän ei antaisi sitä pikajuoksuharjoitteluun. Se voi epäonnistua, mikä riski on kaikissa piikeissä, ja uudenlainen kipu tarvitsi uutta parantavaa piikkiä
Pistos annetaan hänen mukaansa vasta myöhäisemmässä kulumisen vaiheessa lykättäessä polvileikkauksen tarvetta. Jos jatkan harjoittelua, pitäisi siihen kyetä tavanomaisilla kipulääkkeillä. Puuduttaako polven kilpailuihin, on sitten urheilulääketieteen asia
Tähän mennessä en ole vielä käyttänyt kipulääkkeitä. Polvi on kyllä toisinaan kipeytynyt porras- ja ylämäkijuoksun jälkeen. Mutta säät ovat lämpenemässä ja pitäisi kyetä pikajuoksuharjoitteluun radalla, jotta kehtaisi osallistua vajaan kuuden viikon kuluttua alkaviin Tampereen MM-kilpailuihin
Voi olla, että täysvauhtinen pikajuoksu ei luonnistu tänä kesänä. Aluksi yritän juosta ylämäkeen ja sen jälkeen nurmikolla ennen ratajuoksua, joka sekin vaatii totuttelua. Harjoitus kerrallaan
Tampereelle ilmoittauduin sekä 100:lle että 400:lle metrille eli toiveena olisi, josko kykenisin juoksemaan viesteissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti