Täysvauhtinen ratakierros Liikuntamyllyssä kahdesti oli keskiviikkona 25.11 nopeuskestävyysharjoituksen tavoitteena, kun jälleen kohelsin alkulämmittelyn viimeisessä vedossa. Sekundaattori kädessä aioin ottaa ajan takasuoran 50 metrille lentävällä lähdöllä. Mutta vasemman polven nivelsiteet eivät pitäneetkään reiden ja säären luita aivan paikoillaan
Tuloksena oli äkillinen, karmea kipu. Alkumetrit kolmannelta radalta ovat vielä alamäkeä ja kaarretta. Voimantuotto oli luonnollisesti maksimaalista eli tulin viivalle yli 100 prosenttista vauhtia, jota en tietenkään olisi pystynyt ylläpitämään enää tasaisella
Nivelside repesi lievästi 1995 jalkapallossa ja on siitä lähtien ollut löysempi kuin oikean jalan nivelside - ja hälytti kyllä kerran viime kesänäkin. Olisi pitänyt muistaa tuo vaaran paikka, jossa monesti olen saanut lievän pohjevamman juuri sisäharjoittelukauden alussa
Pikajuoksun vaatima herkkyys tuntui siten palautuneen syystöistä. Itse asiassa olin levännyt kaksi edeltävää päivää, jotta olisin pystynyt parhaimpaani 200 metrillä. Vertailu pari vuotta aikaisempiin harjoitusaikoihin olisi myös antanut realistisen kuvan siitä, mitä talvella olisi odotettavissa
Polvi ei kuitenkaan levossa ollut kipeä enää seuraavana päivänä, joten nyt olen juossut jo neljästi: ylämäessä polvennostojuoksua ja soralla ja kivituhkapoluilla aerobisia vetoja. Eilen tuli hölkkävetoja ja kävelyä hieman yli yhdeksän km. Pisimmissä vajaan 800 metrin vedoissa syke oli korkeimmillaan hieman alle 90 prosenttia maksimisykkeestäni, nopeus noin 2,7 m/s ja maksimaalinen hapenotto 43 ml/kg/min älykellon mukaan
Kun tänään ennen syöntiä puntari näytti vaatteet päällä kilogrammaa vähemmän kuin sunnuntaina 8.11 alasti ennen suihkuun menoa, painon laskusuunta lienee uskottava. Ulkona voi juosta vielä huomenna, mutta sen jälkeen sääennusteet lupaavat pikkupakkasia ja polkujen jäätymistä. Penikkataudin pelossa varsinainen juoksu jää, mutta pompiskelua ja kissanpehmeätä vuoropäkiähyppelyä voi ulkona tehdä ennen varsinaisia liukkaita
Liikuntamylly on kiinni ainakin 20.12 asti, jonka jälkeen pääsisi uudestaan pikajuoksuharjoitteluun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti