Ikiurheilijat

Jouko Ylä-Liedenpohja, Virtain Urheilijat

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Vesa Lappalainen pyrkii kansainvälisen ikiurheiluliiton WMAn johtoon?

›
Ken Stone on uusinut mainion masterstrack -sivustustonsa;  masterstrack.blog . Yli kuukausi sitten se uutisoi  Vesa Lappalaisen ehdokkuudest...

Suomen Urheiluliitto ottaa ikiurheilijoiden kansainvälisen edustuksen

›
Jyväskylän Kalevan Kisojen 2018 yhteydessä Urheiluliiton hallitus on päättänyt , että "SUL on valmis edustamaan jatkossa Suomea Kansain...
sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kun palauttava muuttui lihaskestävyysharjoitukseksi

›
Viikko sitten  olin optimistinen kilpailukunnon kehittymisen suhteen, mutta totuus paljastuu kilpaillessa.  Kenttäurheilijat-58 Aktia-veter...
lauantai 19. toukokuuta 2018

Harjoittelua helteessä

›
Aikainen helleaalto mahdollisti viime viikonloppuna kevään ensimmäisen täysvauhtisen 400 metrin harjoituksen lievään ylämäkeen. Koko viime...
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Harjoittelun kärsimystä kaipaamassa

›
Akillesjänneongelman parantelu kesti kolme ja puoli kuukautta . Nopeus ja nopeuskestävyys rapistuivat vielä SM-hallienkin jälkeen. Paino o...
tiistai 20. helmikuuta 2018

Ylös-komentokin on, lähettäjät!

›
Kunto-Pirkat järjesti ikiurheilijoiden eli konkareiden ( Suomen Aikuisurheiluliiton ) hallimestaruuskilpailut yleisurheilussa Tampereella ...
keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kauan kilpailleiden valiokunta

›
Suomen Urheiluliitto SUL on nimennyt masters-valiokunnan jäsenet : Reijo Häyrinen (pj.), Vesa Harmaakorpi, Esa Kaihlajärvi, Antti Mero, Sa...
maanantai 11. joulukuuta 2017

USA rahalla mitalitilaston kärkeen

›
USA:sssa yleisurheiluliiton johto kannattaa hurjia suunnittelmia.  USA:n rata- ja kenttäurheiluliitto  haluaa    rahakannustimien avulla  t...
sunnuntai 26. marraskuuta 2017

SAUL jatkaa itsenäisenä

›
Ikiurheiluliitto  SAUL jatkaa itsenäisenä , kertoo tiedote  Jyväskylän kokouksesta : JKU:n esitys liiton purkamisesta ja toimintojen yhdistä...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.